Pixabay
21:10 - 22.02.2018 / maailmalta / Lauri Ekroth
40 päivää kestänyt avioliitto loppui lyhyen - tortilla johti eroon

30-vuotiaan naisen ja 32-vuotiaan miehen avioero on noussut lööppeihin maailmalla, koska kokonaisuus on hieman outo monien mielestä.

Liitto ei ollut kovinkaan pitkä, sillä se kesti kaikkiaan vain 40 päivää. Sen päättymiseen johti tortilla eli shawarma, mitä mies ei suostunut ostamaan vaimolleen.

Egyptissä sattunutta eroa on käsitelty myös oikeudessa Zananirissa, jossa nainen kertoi tortillan vain katkaisseen kamelin selän.

Nainen tunnetaan julkisuudessa vain etunimellä Sameeha ja mies niin ikään etunimellään Ahmed, kirjoittaa Oddity Central [lähde].

Pariskunta kertoi menneensä naimisiin vain kahden kuukauden seurustelun jälkeen, joten he eivät tunteneet toisiaan kovinkaan hyvin.

Opettajana työskentelevä Ahmed oli mitä ilmeisimmin varsin nuuka, sillä hän käytti rahojaan hyvin säästeliäästi.

Sameeha kertoi Ahmedin sanoneen häiden jälkeen, että ulkona syöminen on rahan tuhlausta. Tuolloin nainen ei vielä kiinnittänyt asiaan liiemmin huomiota, mutta asian tullessa päivä päivältä pahemmaksi se johti lopulta eroon.

Vaikka Ahmed oli hyväpalkkaisessa työssä, syötiin heillä toisinaan pelkkää riisiä ja makaronia. Sameehan vanhemmat neuvoivat häntä olevaan kärsivällinen, sillä he uskoivat Ahmedin muuttuvan. Näin ei kuitenkaan koskaan käynyt.

artikkelin avainsanat:
oudoimmat