Pixabay
04:10 - 15.02.2018 / maailmalta / Lauri Ekroth
Mies hankki ajokortin 79-vuotiaana - syy on erittäin kaunis

West Yorkshirestä kotoisin oleva 79-vuotias Keith Limbert teki jotain, mitä harva hänen ikäisensä tekee missään päin maailmaa.

Limbert nimittäin hankki itselleen ajokortin ja vieläpä varsin kauniista syystä, kirjoittaa Metro [lähde].

Keith on ollut naimisissa vaimonsa Annen kanssa 58 vuotta ja 79-vuotias Anne on hoitanut aina kaikki autolla ajamiset.

Vuonna 2015 Anne sai aivohalvauksen, jonka vuoksi hänestä ei ollut enää ratin taakse. Tästä syystä Keith päätti hankkia itselleen ajokortin ja onnistuikin siinä kahden hylätyn suorituksen jälkeen.

Keith kertoo, että kävi nuorena autokoulua, mutta ei koskaan suorittanut sitä loppuun.

artikkelin avainsanat:
oudoimmat