Alamy / AOP
00:01 - 23.01.2018 / viihde / Markku Leppilampi
Tieteilijät vaativat - ihmisen aikuisiän nimellistä alkamista siirrettävä vuosilla eteenpäin

The Telegraph kertoo [lähde] australialaisten tieteilijöiden näkemyksestä aikuisiän alkamisen suhteen.

Professori ja johtava tutkija Susan Sawyer sanoo, että viivästykset kouluttautumisessa, aloilleen asettumisessa ja perheen perustamisessa vaativat sitä, että yhä vanhempia pidettäisiin nuorille tarkoitettujen tukitoimien piirissä.

- Ikämääritykset ovat aina umpimähkäisiä. Nykyinen käsityksemme aikuisuudesta on liian rajoittunut, Sawyer sanoi.

Sawyerin mukaan aikuisuuden alkaminen pitäisikin siirtää 24 ikävuoteen. Jotkut tutkijat eivät suhtautuneet asiaan varauksetta. Heidän mielestään se, että viettää pitkään aikaa koulutuksen parissa tai on naimaton ei tarkoita sitä, että olisi infantiili.

Myös Sawyer tuumi, että jos alle 24-vuotiaita aletaan pitämään kyvyttöminä vastuunottoon täysivaltaisina yhteiskunnan jäseninä, se voisi aiheuttaa erilaisia lieveilmiöitä, kuten aliarvioimista.

artikkelin avainsanat:
tiede tutkimukset