Iso-Britannian kaikkien aikojen menestynein BB-tähti Jade Goody on herättänyt huomiota rannalla poikkeuksellisen suurella rintavarustuksellaan. Kuvia on nähtävissä The Sunin sivuilta.
Goody nähtiin Iso-Britannian Big Brotherissa kolmannella kaudella ja herätti huomiota erityisesti tietämättömyydellään. Hän luuli esimerkiksi Saddam Husseinia nyrkkeilijäksi. Sittemmin mm. fitness-dvd:itä julkaisseesta Goodysta tuli ensimmäinen Brittien BB-miljonääri.
Goody kuitenkin teki mahalaskun osallistuttuaan vuoden 2007 julkkisten Big Brotheriin. Hän käyttäytyi rasistisesti intialaista näyttelijää Shilpa Shettya kohtaan ja hänestä tuli hetkessä yksi maan vihatuimmista ihmisistä.
Jade Goody on saanut jo puhdistettua julkisuuskuvaansa, mutta hän on joutunut otsikoihin myös kyseenalaisissa merkeissä.
Jade Goody
