Private Line julkaisee toisen albuminsa, Evel Knievel Factor, 1. marraskuuta. Albumi on nimetty yhdysvaltalaisen moottoripyörätemppuilijan Robert Craig "Evel" Knievelin mukaan.
- Evel Knievel Factor -sanonta kuvastaa jatkuvaa rankkuuden tavoittelun kierrettä. Aina pitäisi tehdä kaikki hurjemmin kuin muut aikaisemmin. Tämä näkyy myös rockissa, laulaja Sammy Aaltonen kertoo tiedotteessa. Toisaalta nimessä on kyse siitä, että uskaltaa laittaa itsensä peliin ja yrittää asioita silläkin uhalla, että käy hullusti.
Kakkosalbumi esittää aiempaa modernimpaa soundia.
- Ensimmäisellä levyllä olimme vielä enemmän vaikutteissamme kiinni, ja nyt oma soundi on selkeästi löytynyt. Biisit ovat monipuolisempia sikäli, että melodioita ja koskettimia on enemmän, mutta myös rankempia elementtejä on lisätty. Vaikka tuotanto on huolitellumpaa, niin kaiken kaikkiaan meininki on nyt särmikkäämpää kuin debyytillä.
Evel Knievel Factor julkaistaan marraskuun lopussa Japanissa ja julkaisuja on luvassa myös muualla ulkomailla. Yhtyeen esikoisalbumi julkaistiin Pohjoismaiden lisäksi mm. Japanissa, Australiassa, Italiassa ja Venäjällä.
Private Linen tulevia keikkoja:
09.11.2006 Jyväskylä, Lutakko
10.11.2006 Helsinki, Nosturi
17.11.2006 Lahti, Cumulus Night Life
24.11.2006 Hämeenlinna, Rock Town
25.11.2006 Turku, Gigglin Marlin
26.11.2006 Tampere, Klubi
Private Line
