Bloodpit kiertueelle

31.01.2006 / klo 07.47 /

Bloodpit

YleX:n kuuntelijoiden mukaan viime vuoden tuoreimman biisin tehnyt sekä mm. Suosikin lukijoilta vuoden tulokas -tittelin ansainnut tamperelainen Bloodpit lähtee lämmittämään saunoja ympäri Suomen. Sauna päälle! 2006 -kiertue starttaa Tampere-talolta perjantaina 24.2. ja päättyy 22.4. Mietaan Nuorisoseurantalolle. Kiertueen huipennukseksi bändi julkaisee keväällä myös aiheeseen liittyvän EP:n, joka sisältää uuden materiaalin lisäksi livetallenteita.

Sauna päälle! 2006 -kiertueen yhteydessä Bloodpit testaa myös sukupolvien välisen yhteistyön rajoja laittamalla kolmella keikalla ”pullat pystyyn” yhdessä Popedan kanssa! Ainutlaatuinen, manserockin menneisyydestä nykyisyyttä tekevä yhdistelmä on ensimmäistä kertaa lauteilla Helsingin Tavastialla 10.3.

Viime vuonna julkaistun debyyttinsä myötä Bloodpit keikkaili noin 70 keikan verran Suomessa, Italiassa ja Venäjällä. Albumi Mental Circus on julkaistu noin kymmenessä maassa, seuraavana vuorossa ovat Australia ja Uusi-Seelanti helmikuussa.

Ennen varsinaisen kiertueen alkua Bloodpit esiintyy Next Step -messuilla Helsingin Messukeskuksessa 2.2. sekä Finnish Metal Expo -tapahtumassa Kaapelitehtaalla 18.2.

Sauna Päälle! 2006 -kiertueen alustava ohjelma

24.02. Tampere, Tampere-Talo
03.03. Vaasa, Club 25
04.03. Nivala, Puustelli
08.03. Turku, Klubi
10.03. Helsinki, Tavastia + Popeda
11.03. Lapua, Qmaa
17.03. Nokia, Iisoppi
18.03. Kaustinen, Konsta
21.03. Savonlinna, Happytime Pub
23.03. Joensuu, Bepop
24.03. Pieksämäki, Poleeni
25.03. Helsinki, YleX Lasipalatsi live
31.03. Kaarina, Vapari
01.04. Helsinki, Gloria
08.04. Kuopio, Työnkulma + Popeda
15.04. Karkkila, Karkkilan Hovi
21.04. Hämeenlinna, Sirkus + Popeda
22.04. Mietaa, NS-Talo

Satunnainen juttu Anna sattuman viedä

12.02.2012
mainoksia
10.02.2012
08.02.2012
07.02.2012
03.02.2012
01.02.2012
30.01.2012
27.01.2012
26.01.2012
25.01.2012
24.01.2012
22.01.2012



Suosituimmat

Mainoksia

Musiikki

Maailmalta

Viihde

Elokuvat / tv

Ensi-illassa

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut





ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com