NRJ Radio Awards 2006 -voittajat

19.01.2006 / klo 21.55 /

t.A.T.u.

Viime vuoden onnistuneiden järjestelyiden ansiosta NRJ Finland sai toista kertaa peräkkäin järjestettäväkseen Pohjoismaiden suurimman artistigaalan, NRJ Radio Awards 2006 tapahtuman.

Kansainvälisesti arvostettu NRJ Radio Awards -tapahtuma houkutteli pakkasen puremaan Helsinkiin pop-musiikin kansainvälistä eliittiä: Westlife, Darren Hayes, Amy Diamond, t.A.T.u., Craig David ynnä muita. Kotimaista tähtikaartia edustivat kunniakkaasti Apulanta ja Suomen Idols finalistit.

Yleisön ihastuneiden reaktioiden perusteella oli helppo todeta, että irlantilaiskvartetti Westlife on edelleen väkevästi voimissaan! Yhtye otti koko Areenan hetkessä näppeihinsä sympaattisella ja hyväntuulisuutta huokuvalla esiintymisellään. Todellisia ammattimiehen otteita osoittivat myös Savage Garden –yhtyeen solistina tunnetuksi tullut Darren Hayes ja sielukas britti Craig David. Ruotsalainen teinipoppari Amy Diamond keräsi selkeästi pisteet illan juniori-yleisöltä. Sähäköiden venäläisneitosten Lenan ja Julian eli t.A.T.u:n energinen lavakarisma ei myöskään jättänyt ketään Areenalla kylmäksi.

t.A.T.u voitti NRJ Radio Awards 2006 –tapahtuman Parhaan Pop -yhtyeen ja Parhaan Kansainvälisen Yhtyeen palkinnot. Parhaana Kansainvälisenä Esiintyjänä palkittiin odotetusti Robbie Williams. Pohjoismaiden Parhaana Biisinä palkittiin ruotsalaisen Darinin esittämä ”Step up“, ja Parhaan Pohjoismaisen Artistin tittelin voitti tanskalainen Infernal.

Suomalaisartisteista parhaiten pärjäsi HIM voitettuaan Paras Rock-yhtye -äänestyksen.
Näyttävän artistigaalan muita palkittuja olivat Craig David, Apulanta, September, Amy Diamond ja Lilyjets. Äänestykseen osallistuivat NRJ:n kuuntelijat kaikissa Pohjoismaissa.

NRJ Radio Awards 2006 nähtiin samana iltana Neloskanavalla. Ohjelma televisioidaan myös Ruotsiin ja Ranskaan.

Satunnainen juttu Anna sattuman viedä

12.02.2012
mainoksia
10.02.2012
08.02.2012
07.02.2012
03.02.2012
01.02.2012
30.01.2012
27.01.2012
26.01.2012
25.01.2012
24.01.2012



Ensi-illassa

Suosituimmat

Mainoksia

Vuokraa auto viikonlopuksi, alkaen 39,33 € / vrk

Musiikki

Viihde

Elokuvat / tv

Maailmalta

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut





ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com