Don Johnson Big Bandilta uutta huhtikuussa

07.12.2005 / klo 13.22 /

Don Johnson Big Band

Don Johnson Big Bandin kolmas albumi julkaistaan ensi vuoden huhtikuussa. Yhtyeen edellinen albumi Breaking Daylight myi platinaa ja voitti kaksi Emma-palkintoa.

"Kappaleet menivät kovaa vauhtia eteenpäin. Meillä on tällä hetkellä yhteensä 25 biisiä työn alla ja mikä pahinta, noin puolet niistä ei edes päädy levylle", nauraa yhtyeen solisti Tommy Lindgren. "Tyylillisesti levy tulee olemaan vähintään yhtä kirjava paketti kuin edeltäjänsäkin. Vaikka olemme lähes kolme vuotta vanhempia kuin edellisen levyn ilmestyessä, henkiseltä iältämme olemme edelleen korkeintaan yhtä vanhoja kuin bändimme. 9-vuotiaita."

Don Johnson Big Band soittaa 15.-17. joulukuuta jo perinteeksi muodostuneen joulukiertueensa Tampereella (Klubi), Turussa (Klubi) sekä Helsingissä (Tavastia).

Satunnainen juttu Anna sattuman viedä

12.02.2012
mainoksia
10.02.2012
08.02.2012
07.02.2012
03.02.2012
01.02.2012
30.01.2012
27.01.2012
26.01.2012
25.01.2012
24.01.2012



Suosituimmat

Mainoksia

Viihde

Musiikki

Elokuvat / tv

Maailmalta

Ensi-illassa

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut





ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com