Kendin Suvi huippukeikasta: "mahtavaa vetää noin isolle yleisölle"

24.08.2009 / klo 20.30 /

Kendi

Kerroimme aiemmin Kendin upeasta esiintymisestä Puolassa, jossa yhtyeen näki arviolta jopa 80 000 ihmistä.

Findance.com tavoitti juuri päiväuniltaan heränneen Suvi "Yavis" Valkosen kertomaan reissusta, jolta he palasivat tänä aamuna.

- Hity na Czasie Puolassa oli tosiaan Kendin ensimmäinen ulkomaankeikka, jota oli kyllä odotettu jo malttamattomasti. Oli mahtavaa päästä vihdoinkin kokeilemaan, miten setti toimii ulkomailla ja hyvin se näytti kyllä toimivan, Suvi iloitsee.

- Connected on ollut siellä kesän aikana kahden eri radiokanavan soittolistoilla (esim. Eskalla, joka oli Hity na Czasien takana), joten biisi oli yleisölle ennestään tuttu. Avasimme koko shown, mikä oli jännittävää, mutta yleisö lähti heti innolla mukaan ja saatiin heti kunnon bileet pystyyn! Oli mahtavaa vetää isolla lavalla noin isolle yleisölle.

- Teimme muutamia haastatteluja paikalliseen mediaan ja vastaanotto median, yleisön ja fanien puolelta oli kaikin puolin hyvä. Kovasti kyseltiin milloin palaamme seuraavan kerran takaisin. Puola on hyvin tanssi- ja klubimusiikkiystävällinen maa ja haluaisimmekin mennä heittämään klubikeikkaa sinne syksyn/talven aikana, Yavis tuumii Findance.comille.

Lemon Records julkaisee Puolassa Connectedin jatkoksi toista singleä syksyllä ja albumin vuoro on talvella.

- Lisäksi ollaan tehty sopimus amerikkalaisen New Yorkissa päämajaa pitävän Robbins Entertainmentin kanssa, joka on jenkkien johtava tanssimusiikkiin erikoistunut label. Connected edellä mennään sielläkin, mutta aikataulu on vielä auki. Suomessa työstetään syksyn aikana uutta materiaalia ja vedetään entistä enemmän tanssillisempaa linjaa.

- Pienin askelin edetään nyt maailmalle ja toivotaan, että saadaan muitakin maita valloitettua matkalla. Tanssimusiikille on selkeästi tilausta monessa Euroopan maassa ja me otamme kyllä innolla kaikki uudet haasteet vastaan, Suvi tuumii.

Findance.com seuraa jatkossakin Kendin menestystä maailmalla.

Satunnainen juttu Klikkaa ja anna sattuman viedä

03.02.2012
mainoksia
01.02.2012
30.01.2012
27.01.2012
26.01.2012
25.01.2012
24.01.2012
22.01.2012
20.01.2012
19.01.2012
17.01.2012
16.01.2012
15.01.2012
13.01.2012
12.01.2012
11.01.2012
10.01.2012
09.01.2012
08.01.2012

Haastattelut

Suosituimmat

Mainoksia

Maailmalta

Viihde

Musiikki

Elokuvat / tv

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Ensi-illassa

ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com