PMMP:n albumista Kumipainos

19.08.2005 / klo 13.18 /

PMMP

Maaliskuussa julkaistu PMMP:n kakkosalbumi Kovemmat kädet on ylittänyt kultalevyyn oikeuttavan 15.000 kappaleen myyntimäärän. Myös arvostelumenestykseksi nousseesta levystä julkaistaan uusi Kumipainos keskiviikkona 24.8. Uusi painos sisältää kaksi uutta biisiä. Kumivirsi on YleX:n kuluvan vuoden kesäkumibiisi. Pikkuveli on uusi tulkinta Noitalinna Huraan kulttihitistä vuodelta 1987. Idea kappaleeseen syntyi viime keväänä PMMP räätälöityä Pikkuveljestä oman version TV2:n VoiceOut! -ohjelmaan. Bonuksena uudella Kumipainoksella nähdään musiikkivideot kappaleista Päiväkoti ja Matkalaulu, joista jälkimmäisen bändi on kuvannut ja ohjannut itse.

Albumin toinen sinkkulohkaisu Oo siellä jossain mun on ollut kesän 2005 isoin radiohitti ja viihtynyt viikkokausia toivelistojen kärjessä. Hyvän radiosoiton myötä Kovemmat kädet -albumi on pysynyt virallisella albumilistalla jo lähes puoli vuotta. Bändin debyyttialbumi Kuulkaas enot myi pari vuotta sitten 24.000 kpl ja kesän 2003 jättihitti Rusketusraidat oli 14 viikkoa singlelistan ykkösenä.

teksti: tiedote

Satunnainen juttu Anna sattuman viedä

12.02.2012
mainoksia
10.02.2012
08.02.2012
07.02.2012
03.02.2012
01.02.2012
30.01.2012
27.01.2012
26.01.2012
25.01.2012
24.01.2012



Suosituimmat

Mainoksia

Musiikki

Viihde

Elokuvat / tv

Maailmalta

Ensi-illassa

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut





ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com