DCX-laulaja Iskelmäartisti 2009 -finaaliin

11.06.2009 / klo 10.32 /

DCX

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävän Iskelmäartisti-kisan finalistit valittiin eilen Helsingissä Espan lavalla.

Finalisten joukossa on myös ensi viikon perjantaina Kalajoen juhannus -tapahtumassa esiintyvästä DCX-yhtyeestä tuttu Katri Metso (kuvassa), joka koettaa dance-musiikin lisäksi voimiaan nyt myös iskelmän saralla.

Finaali käydään 3. heinäkuuta Himoksen Iskelmäfestivaalilla. Voittaja saa levytyssopimuksen Warner Musicin kanssa.

– Meillä tulee Iskelmäfestivaalilla olemaan jännittävä ja mielenkiintoinen finaali. Jo nyt on todistettu, että tälle kisalle on todellakin ollut tarvetta. Iskelmämusiikin ystävät kaipaavat muutakin kuin vuodesta toiseen samoja tangoja toistavia jäykistelijöitä. Himoksella syttyy uusi tähti, joka saa taustajoukoikseen maan kovimmat ammattilaiset eri musiikin alueilta. Hänellä on auki tie tähtiin ja suuren yleisön suosikiksi, Ari Ojala sanoo.

Iskelmäartisti 2009 -finalistit:

Luokanopettaja Jukka-Pekka Huuhtanen, 28, Helsinki
Maskeeraaja–kampaaja Katri Metso, 28, Kangasala
Musiikki-isäntä Pasi Vainionperä, 26, Lempäälä
Kosmetologi ja myyntineuvottelija Helena Manninen, 26, Lievestuore
Opiskelija Milla Pienimäki, 17, Vaajakoski
Hiusmuotoilija Tommi Kostekivi, 30, Oulu

Satunnainen juttu Anna sattuman viedä

08.02.2012
mainoksia
07.02.2012
03.02.2012
01.02.2012
30.01.2012
27.01.2012
26.01.2012
25.01.2012
24.01.2012
22.01.2012
20.01.2012
19.01.2012



Suosituimmat

Mainoksia

Vuokraa auto viikonlopuksi, alkaen 39,33 € / vrk

Viihde

Maailmalta

Elokuvat / tv

Musiikki

Ensi-illassa

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut





ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com