BB-Minna seurustelee, tällainen on Minnan mies!

08.01.2009 / klo 19.45 /

Kuva: Petri Mast

Hiljattain uutisoimme Big Brotherista tutun Niko Saarisen aloittaneen seurustelun. Nyt myös Minna Sara on siirtynyt pois sinkkujen kirjoista.

- Tapasin mieheni laivalla, kun olin viettämässä synttäreitäni joulukuun alussa. Siellä ei tosin välillämme ollut vielä mitään. Meillä on myös yhteisiä tuttuja ja vietimme laivareissun jälkeen jonkun verran aikaa yhdessä ihan vaan frendipohjalla. Uutena vuotena kuitenki välimme lämpenivät, ja siitä asti olemme olleet yhdessä, Minna kertoo Findance.comille.

Minna huomauttaa, että mies ei ole julkisuudesta tuttu. Hänessä viehätti erityisesti rento olemus.

- Hänellä on myös ihana luonne ja meillä on tosi samanlainen huumorintaju. Eikä kyllä rungossakaan ole mitään valittamista, Minna kehaisee.

- Vuosi on lähteny käyntiin melko rauhallisesti. Mutta oon mä pariin otteeseen jo radalla kerennyt käymään. Tänä vuonna keskityn tuleviin duuniprokkiksiin ja tietenkin parisuhteelle on tehtävä aikaa, ystäviä kuitenkaan unohtamatta.

Satunnainen juttu Anna sattuman viedä

04.11.2010
mainoksia
01.11.2010
31.10.2010
30.10.2010
29.10.2010
28.10.2010
27.10.2010
25.10.2010
18.10.2010
13.10.2010
12.10.2010
11.10.2010



Ensi-illassa

Suosituimmat

Mainoksia

Viihde

Maailmalta

Elokuvat / tv

Musiikki

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut





ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com