Vappu Pimiä teki pahan virheen?

Vappu Pimiä kysyi viime sunnuntain talk show -lähetyksessä Terolta (kuvassa), että onko hän jumala.
Asukkaat ovat huonosti harkitusta kysymyksestä päätelleet, että Tero on ulkopuolelta katsottuna toiminut ylimielisesti, vaikka kaikki juonsi juurensa Andreaksen kutsuessa ivallisesti Teroa jumalaksi viime tiistain saunakahakassa.
Andreas ei myöskään ole ottanut asiakseen korjata tätä käsitystä, vaan hän on jatkanut valhetta.
- Toivottavasti meidän jumala tippui tänään taas yhden pallin alaspäin, kun hänellä ei ole päätösvaltaa, Niko naureskeli ja viittasi tänään annettuun rangaistukseen, jonka vuoksi mm. Terolla ei ole nimeämisvaltaa.
- Mun mielestä toi on aika rankkaa heittää tollasta läppää, että hän on jumala, Marianne tuumi.
- Muistatko sä yhtään, mitä se sano saunassa, Andreas valehteli päin naamaa.
- Tero ite sano, että hän on ylempänä meitä muita, Niko jatkoi.