BB-Maria pakeni poliisia mopolla! Big Brother -talosta viime sunnuntaina häädetty Maria Suominen kertoo Hymyn haastattelussa mielenkiintoisia asioita elämänsä varrelta.
Maria kertoo Hymyssä nuoruutensa hävettävimmän kännikokemuksensa.
- Poliisin pakeneminen, olin mopolla ja humalassa. Kaikki sai alkunsa siitä, kun olin juhlimassa likkakaverini kanssa. Tuli aika lähteä kotiin, mutta lähdimmekin vielä kylille ajelemaan, ja saimme poliisit peräämme. Ajoimme Rantatietä heitä karkuun ja heitimme mopon puskaan. Istahdimme rinteeseen piiloon, kun kuulin poliisin huutavan: Nyt Suominen kyytiin sieltä!
Maria kertoo myös, että hän haaveilee tulevaisuudessa omistavansa oman baarin.
|