Johania "hoidellut" Marianna pelkää avoimen suhteensa puolesta
03.09.2008 / klo 05.58
/

Marianna kertoi taloon tullessaan elävänsä avoimessa suhteessa. Hän on tuntenut miehensä kaksi ja puoli vuotta ja viimeisen vuoden aikana hän ei ole ollut seksuaalisessa kanssakäymisessä kenenkään muun kanssa.
– Mä en oo yli vuoteen ollut kenenkään kanssa, vaikka meillä on avoin suhde. Mä en silti halua vielä olla kenenkään tyttöystävä, siks meillä on tällainen järjestely, Marianna kertoi BB-kotisivujen mukaan Andreakselle kahdenkeskisessä juttutuokiossa.
Absolutistina itseään pitänyt, mutta juomaan Cheryllin synttäribileissä ryhtynyt Marianna pelkäsi, että hänen suhteensa on kaatunut saunapelehtimiseen Johanin kanssa. Marianna ei kuitenkaan muistanut illan tapahtumia.
– Se on tukenu mua niin helvetisti, että mä en tulisi kestämään sen menetystä, Marianna kertoi ja sai tukea Andreakselta.