Suurin pudottaja -tähti levyttää
Vuoden 2006 Suurin pudottaja –kisasta tutuksi tullut jurvalainen Ari Elomaa on tehnyt uuden aluevaltauksen. Elomaa on nimittäin julkaisemassa singleä Arvet onnen kirkastaa, joka kertoo hänen taipaleestaan 224-kiloisesta järkäleestä 90-kiloiseksi mieheksi.
Mies räväytti jo toukokuussa juoksemalla maratonin Tukholmassa. Seuraava askel oli päästä levytysstudioon.
- Juttelin asiasta Niemelän Jarille, joka kehotti ottamaan yhteyttä Siltalan Hannuun, jonka jo entuudestaan tunsinkin. Homma sai nopeasti tulta alleen ja kesänkorvalla biisi oli tehtynä. Tykkäsin siitä heti ja aloin kuunnella melodiaa autossa ajellessani. Samalla opettelin sanat ulkoa ja treenasin tulkintaa. Heinä-elokuun vaihteessa kappale olikin sitten jo purkissa, Ari kertoo tiedotteessa.
Elomaa ei kuitenkaan välttämättä haaveile kokonaisen pitkäsoiton tekemisestä.
- Ensimmäinen levy on aina ensimmäinen levy, mutta mistä sitä toisaalta tietää.