Mia Permannon materiaalista kasataan albumi

Iltalehden mukaan viime vuoden Idols-finalisti Mia Permannon albumi tullaan julkaisemaan Helsinki Music Worksin kautta vielä tänä vuonna. Permanto menehtyi äkillisesti 19. maaliskuuta.
- Ajankohta ei ole vielä selvillä, mutta se oli selvää alusta saakka, että levy tulee. Aikataulut eivät ole vielä tarkentuneet, mutta mahdollisimman nopeasti kuitenkin, Leri Leskinen kertoo Iltalehdessä.
Albumilla tulee olemaan Mian itsensä laulamien biisien lisäksi hänen muille tekemiään kappaleita.