action / crime comedy edm horror naiskauneutta scifi / fantasy superhero tech for MEN oudoimmat suosituimmat

12 apinaa kuoli sydänkohtaukseen samaan aikaan - tutkimuksissa selvisi syy

13.09.2017 / klo 21:10 / LE / maailmalta

Paikallisten kerrotaan löytäneen 12 kuollutta apinaa pohjoisessa Intiassa. Kaikki apinat olivat kuolleina vierekkäin, joten se herätti epäilyksiä muun muassa niiden surmaamisesta.

Aluksi tutkijat epäilivät, että apinat oli myrkytetty, mutta tutkimuksissa selvisi jotain aivan muuta, kirjoittaa Metro [lähde].

Kotwali Mohammadi -alueen eläinlääkärit saivat selville, että apinat olivat kuolleet sydänkohtaukseen.

Tutkijoiden mukaan sydänkohtauksen oli aiheuttanut pelästyminen, sillä apinat olivat säikähtäneen tiikeriä.

Läheisen kylän asukkaiden mukaan ympäristössä liikkuu usein tiikereitä, jotka karjuvat kovaan ääneen.

Netflix lisäsi juuri kymmeniä leffoja - katso tuore lista täällä