Mitä Olli Hokkanen tekee nyt? - Viina ja sen seuraukset

12.06.2008 / klo 09.26 /

MTV3:n Ennätystehdas-ohjelmasta pinnalle ponnahtanut Olli Hokkanen eli Cola-Olli puuhaa nyt elokuvien parissa.

Hokkasen tuotantoyhtiö Mikkeli filmi on julkaisemassa syksyllä ensimmäistä elokuvaansa Viina ja sen seuraukset, jossa nähdään myös itse Hokkanen.

Elokuvaa kuvaillaan Mikkeli filmin sivuilla seuraavasti (kirjoitusvirheitä ei korjattu):

"Elokuva on dramaatinen kuvaus 40 vuotiaan useita vuosia kuivilla pysyneen alkholismia sairastavan miehen elämän muuttumisesta yhden viina ryypyn jälkeen. Päähenkilön Matti Nurmen perhe elämä ja työ romahtavat Matin ratkettua ryypäämään. Hän yritää parhaansa mukaan salata juomisensa vaimoltaan ja työkavereiltaan.

Kunnes asia tulee ilmi väkivallan sekä raivokohtausten kautta lopulta kesä työkaverit ja perhe pelkäävät Mattia kun tämä muutuu hyvästä työntekijästä ja isästä arvaamattomaksi ja väkivaltaiseksi juopoksi.

Matin vaimo Maija Nurmi yritää hakea Matille apua varaamalla tälle ajan alkoholi vieroitukseen mutta tästä Matti hermostuu totaalisesti ja yritää saada työpaikkansa takaisin peruutamattomin seurauksin."

Viime vuoden puolella Hokkanen sai kunnian levyttää.

Satunnainen juttu Anna sattuman viedä

13.02.2012
mainoksia
12.02.2012
10.02.2012
08.02.2012
07.02.2012
03.02.2012
01.02.2012
30.01.2012
27.01.2012
26.01.2012
25.01.2012
24.01.2012



Suosituimmat

Mainoksia

Maailmalta

Viihde

Musiikki

Elokuvat / tv

Ensi-illassa

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut





ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com