Suomipopparia houkuteltiin Big Brotheriin Facebookin kautta!

29.05.2008 / klo 08.10 /


Suomidance-yhtye Chorale valmistelee parhaillaan toista albumiaan, jota kaavaillaan julkaistavaksi syksyllä. Yhtyeen laulaja / kosketinsoittaja Markus "Maka" Ahola sai kuitenkin hetkeksi muuta mietittävää, kun häntä lähestyttiin yllättäen Facebookin kautta Big Brother -tv-sarjan tuotantotiimin toimesta.

- Tuotantoassistentti Big Brother -ohjelmasta laittoi Facebookin kautta viestiä ja halusi, että ottaisin mahdollisimman nopeasti yhteyttä. Ensimmäisenä ajattelin, että se on pilaa. Tuottaja itse oli kuitenkin kuulemma katsonut Facebook-profiilia ja oli halunnut, että otan yhteyttä, Maka kertoo Findance.comille.

Aholaa ei kuitenkaan lykästänyt ja BB jäi ainakin tällä kertaa kokematta.

- Käytiin haastattelussa ja oltiin jo lähellä Big Brotheriin pääsemistä, mutta jostain kumman syystä en ollutkaan sopiva sinne taloon.

Markus näkee kuitenkin yhtyeensä kannalta hyvänä, että pestiä ei tullut.

- Tietyllä lailla hyvä asia, että en päässyt, koska sitten olisi musiikkijuttu mennyt hetkeksi aikaa jäihin ja levyn tulo siirtynyt pidemmälle. Olisi kyllä kiva ollut taloonkin mennä sekoileen ja vauhtia ja vaarallisia tilanteita olisi varmasti piisannut. Tää hakuprosessihan on vähän kuin baarissa vonkaaminen, että joskus käy tuuri ja joskus ei, Maka nauraa.

Kuuntele koko kuusiminuuttinen puhelinhaastattelu:

Satunnainen juttu Klikkaa ja anna sattuman viedä

04.11.2010
mainoksia
01.11.2010
31.10.2010
30.10.2010
29.10.2010
28.10.2010
27.10.2010
25.10.2010
18.10.2010
13.10.2010
12.10.2010
11.10.2010
07.10.2010
05.10.2010
04.10.2010
01.10.2010
28.09.2010
27.09.2010

Suosituimmat

Mainoksia

Maailmalta

Viihde

Musiikki

Elokuvat / tv

Ensi-illassa

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut

ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com