Alamy / AOP
18:10 - 26.05.2017 / viihde / Markku Leppilampi
Saaristolaisyhteisö kielsi alkoholin käytön - totaalinen epäonnistuminen

Syrjäinen saaristolaisyhteisö Carpentarianlahdella, Australiassa kielsi alkoholin. Tästä ei kuitenkaan seurannut mitään hyvää, ABC kertoo [lähde].

Koska alkoholia ei ollut saatavilla virallisia reittejä, ihmiset alkoivat tekemään sitä itse. Itse tehty alkoholi puolestaan voi olla terveydelle haitallisempaa, kuin virallisia kanavia pitkin ostettu.

- Siitä on todisteita, että kieltolaki ei välttämättä menesty, terveydenhuoltoalan ammattilainen Lisa Davies-Jones sanoi.

Vuodesta 2009 voimassa ollut laki ei ole vähentänyt alkoholihaittoja. Sairaalassa hoidettavista tapauksista on joinakin päivinä ollut jopa 75 prosenttia alkoholista johtuvia.

Laista aiotaankin nyt luopua. Yhdeksi syyksi sanotaan, että ihmiset eivät ole ymmärtäneet kuinka vahvaa heidän kotona tekemänsä alkoholi on ollut.

Saaristolaisten itse tekemä juoma on ollut oluen näköistä, mutta sen alkoholipitoisuus on saattanut olla enimmillään jopa 20 prosenttia.

artikkelin avainsanat:
alkoholi