action / crime comedy edm horror naiskauneutta scifi / fantasy superhero tech for MEN oudoimmat suosituimmat

Oletko ylipainoinen? Uusi tutkimus toi pysäyttäviä uutisia

18.05.2017 / klo 20:10 / ML / viihde

Uuden tutkimuksen mukaan ihminen ei voi olla sekä ylipainoinen että vapaa terveysriskeistä.

Tutkimuksen mukaan terveys ylipainoisena on myytti. Tutkijoiden mukaan liiallinen rasvan määrä lisää sydäntaudin riskiä puolella, vaikka verenpaine ja kolesterolitasot olisivat normaalit.

Metron mukaan [lähde] on käyty pitkään debattia siitä, voiko ihminen olla lihava, mutta silti terve ja hyvässä kunnossa. Mittavan tutkimuksen mukaan terveysriskit ovat kuin ovatkin korkeammat ylipainoisilla. Sydäntautien lisäksi vaarana on myös muun muassa lisääntynyt aivoinfarktin ja diabeteksen riski.

Aikaisemmissa tutkimuksissa on arveltu, että yksi kolmesta ylipainoisesta ei kärsisi terveysriskeistä.

National Obesity Forum -järjestön puheenjohtaja Tam Fry on kriittinen uuden tutkimuksen suhteen. Hänen mukaansa siinä ei ole otettu huomioon vastikään löydettyä geneettistä todistusaineistoa, joka selittäisi miksi monet lihavat ihmiset eivät kärsi heikosta terveydestä.

Tutkimus tehtiin Birminghamin yliopistossa. Siinä analysoitiin 3,5 miljoonan britin terveystietoja.

Nyt Netflixissä: huipputekijöiden kauhuleffa keväältä 2017, katso täällä