action / crime comedy edm horror naiskauneutta scifi / fantasy superhero tech for MEN oudoimmat suosituimmat

25-vuotias haluaa näyttää haltialta - näky leikkausten jälkeen hämmästyttävä

08.05.2017 / klo 21:10 / ML / viihde

25-vuotias Luis Padron haluaa näyttää niin epätoivoisesti haltialta, että on käyttänyt jo kymmeniä tuhansia euroja muuttaakseen ulkonäköään, Oddity Central kertoo [lähde].

Mies sanoo tulleensa kiusatuksi koulussa, jonka jälkeen hän tuli pakkomielteiseksi haltioista ja muista fantasiahahmoista. Padronilla ei myöskään juurikaan ollut ystäviä, joten hän käytti kaiken aikansa fantasiakirjallisuuteen.

Lisäksi hän pukeutui suosikkihahmoikseen. Hän alkoi saada lukion lopussa saada positiivista huomiota muilta oppilailta omalaatuisen tyylinsä vuoksi, joten hän halusi näyttää entistä erikoisemmalta.

Miehelle on tehty monia eri toimenpiteitä, kuten kasvoleikkauksia, lisätty täyteaineita ja tehty rasvaimu leuan alueelle. Myös hänen ihoaan on vaalennettu ja poistettu siitä kaikki pisamat, näppylät ja karvoitus. Myös silmien väriä on muutettu.

Tulevaisuudessa hän haluaa samanlaiset korvat kuin haltioilla - ja myös lukuisia muita muutoksia kasvoihinsa.

Alla kuvia ja video: