Alamy / AOP
09:10 - 07.05.2017 / viihde / Markku Leppilampi
Yhdysvaltain jalkaväen futuristinen ase hyllylle - sen sisältämä teknologia jatkanee käytössä

Jo muutaman vuosikymmenen kehityksessä olleen XM25-aseen tulevaisuus ei näytä valoisalta, Military kertoo [lähde].

Yhdysvaltain armeija lopetti yhteistyön Orbital ATK Inc. -yhtiön kanssa aseen kehittämisen jatkamisesta. Kehittämisessä on ollut mukana myös Heckler & Koch.

The Punisher -nimelläkin tunnettu ase on suunniteltu jalkaväelle, jotta se voisi hyökätä suojassa piileskeleviä joukkoja vastaan 25 millisellä räjähtävällä ammuksella. Tähtäinjärjestelmällä voi asettaa ammuksen räjähtämään esimerkiksi kohteen vieressä tai yläpuolella. Ase on kuitenkin monimutkainen ja sen kehittämisessä on ollut useita viivästyksiä, jotka ovat saaneet Pentagonin varpailleen.

Sopimus päätettiin purkaa, kun Orbital ATK epäonnistui 20 aseen toimittamisessa sopimuspykälien edellyttämällä tavalla. XM25:n sisältämä teknologia ei ole kuitenkaan kuopattu ja sitä saatetaan käyttää tulevassa vielä kehitteillä olevassa aseessa, jolla voi ampua 40 millin kranaatteja.

artikkelin avainsanat:
tech