action / crime comedy edm horror naiskauneutta scifi / fantasy superhero tech for MEN oudoimmat suosituimmat

Lobbausryhmä: Maailma tietää kohta avaruusolentojen olemassaolosta

03.04.2017 / klo 05:10 / ML / viihde

The Disclosure Activists -nimisen lobbausryhmän tavoitteena on saada maailman ihmisten tietoon väitetty avaruusolentojen olemassaolo, Express kertoo [lähde].

Salaliittoteoreetikot ja UFO-harrastajat ovat perinteisesti väittäneet, että avaruusolennot vierailevat maapallolla. On myös väitetty, että maailman johtajat tietäisivät asiasta, mutta eivät kerro siitä seurausten pelossa.

The Disclosure Activists -ryhmän toisen perustajan Russell Calkan mukaan tähän on tullut kuitenkin muutos.

- Viime aikoina on ollut systemaattinen pyrkimys sekä Yhdysvaltain että maailman muiden maiden hallinnoissa saada julkistettua näitä tietoja suurelle yleisölle, Calka väitti.

Ryhmän tiedotteessa mainittiin, että tänä vuonna salaisia UFO-asiakirjoja on julkaissut jo muun muassa Espanja, Yhdysvallat, Britannia, Chile ja Meksiko. Ryhmä on tulkinnut julkistukset niin, että lopullinen salaisuuksien paljastaminen ei ole enää kaukana.

Ryhmän strategisen neuvonantajan Victor Viggianin mukaan todisteiden määrä viimeisen 70 vuoden ajalta viittaa siihen, että maapallolla on vieraillut avaruusolentoja.