Aavedata / YouTube
13:10 - 27.12.2016 / viihde / Findance
Kummitustutkimuksia Tampereelta - "tikku-ukko" ihmetyttää

Olemme aiemminkin kertoneet Aavedatan kummitustutkimuksista ympäri Suomea. Nyt ryhmä palasi Tampereen Teatteriin ja nappasi julkkisvieraaksi mukaan laulaja Jussi Selon.

Tavoitimme Aavedatan Jupe Keskitalon kertomaan, missä Aavedate etenee nyt. Uusi jakso on nimittäin tehty yhdessä Tuotantoyhtiö Legendan kanssa. Tavoitteena on oma tv-sarja!

- Tämä toimii tällä hetkellä pilottijaksona. Toivottavasti tv-kanavat kiinnostuvat tästä formaatista sillä katsojaluvut ja fanien määrä kertoo kiinnostuksen määrästä.

Uudessa jaksossa mukana on myös Xbox-ympyröistä tuttu modifioitu Kinect-kamera. Erityisesti jaksossa nähtävä liiketunnistajan muodostama "tikku-ukko" herättää mielenkiintoa.

- Kinect-kamera on meillekin suhteellisen uusi laite. Ulkomailla kameraa on käytetty hieman pidempään ja mielenkiintoisia tuloksia sieltäkin on kantautunut. Toisaalta kaikki laitteet ovat vain apuvälineitä. Kun tarpeeksi moni apuväline antaa "poikkeavaa" dataa yhtäaikaa niin ollaan ns. jännän äärellä, Jupe Keskitalo sanoo Findancelle.

Aavedatan videoissa ominainen elementti on Ghost Box, jonka tuottamat äänet moni leimaa vain häiriöiksi ja otteiksi radiokanavilta. Se tuottaa kuitenkin varsinkin uudessa videoissa hyvin mielenkiintoisia vastauksia ryhmän kysymyksiin.

- Ghost Box on siitä mielenkiintoinen laite, että usein relevantit vastaukset ovat sitten todella mykistäviä. Häiriöääniä radiosta on lähinnä piippaukset ja yhden tavun sanat. Kun tulokseksi saadaan jopa kokonaisia lauseita, kiroilua, meidän omia etunimiä sukunimineen tai täysin oikeita vastauksia esittämiin kysymyksiimme on sitä jo hankalampi selittää sattumaksi. Meillä on myös ryhmässämme ääniteknikko. Hän ei ole vielä löytänyt järkevää selitystä Ghost Boxin antamille relevanteille vastauksille. Pelkästään herkkä digisanelinkin käy tutkimusvälineeksi. Olemme saaneet vastauksia myös tällä tavalla, Keskitalo kertoo.

Katso uusi jakso alta:

artikkelin avainsanat:
Aavedata paranormaali