Lucasfilm
09:40 - 21.01.2016 / elokuvat / Findance
Star Wars VIII viivästyy

Varietyn mukaan [lähde] Star Wars - Episode VIII viivästyy aiemmin ilmoitetusta ajankohdasta.

Disney on siirtänyt ilmestymispäivää toukokuulta 2017 ajankohtaan 15. joulukuuta 2017. Samalla Pirates of the Caribbean: Dead Men Tell No Tales siirretään hieman aikaisemmaksi 26. toukokuuta 2017.

Episode VIII:n kuvaukset alkavat ensi kuussa Lontoossa. Ohjaajana toimii Looperista tuttu ja Breaking Bad -sarjaakin ohjannut Rian Johnson, joka on laatinut myös käsikirjoituksen.

Seuraava Star Wars -elokuva on kuitenkin luvassa 16. joulukuuta 2016, kun Rogue One -spinoff-leffa saapuu valkokankaille. Toukokuussa 2018 puolestaan on luvassa Han Solon alkuaikoihin keskittyvä elokuva.

Viime joulukuussa ensi-iltaan tullut Star Wars: The Force Awakens on kerännyt lipputuloina jo 1,88 miljardia dollaria, mikä tekee siitä kaikkien aikojen kolmanneksi tuottoisimman elokuvan.