13:10 - 20.01.2015 / maailmalta / Findance
Housuihinsa pissannut nainen joutui mainoskuvaan

Uusiseelantilainen nainen on närkästynyt, että hänen kuvaansa on käytetty markkinointitarkoituksessa. Hän on nimittäin virtsannut kyseisessä kuvassa näkyvästi housuihinsa.

Uuden-Seelannin Spookers-kauhupuisto oikeuttaa kuvan käyttämisen sillä, että nainen ei pitäisi olla tunnistettavissa päättömästä kuvasta.

Naisen sukulainen kertoo New Zealand Heraldissa [lähde], että hänet on tunnistettu ystävien ja sukulaisten keskuudessa vaatetuksen perusteella.

- Nauroimme niin paljon, että hän menetti rakkonsa kontrollin.

Spookersin edustaja Beth Watson sanoo, että he poistavat kuvan Facebookista ja mahdollisesta muusta käytöstä, mikäli nainen henkilökohtaisesti niin vaatii. Toistaiseksi hän ei ole ottanut suoraan yhteyttä kauhupuistoon.

Watsonin mukaan Spookersissa on perin yleistä kastella housunsa.

- Se on hyvin, hyvin yleistä ja yleensä siitä ei edes nolostuta, Watson väittää.

artikkelin avainsanat:
hullut jutut