<< uutisarkisto >>

Hausmylly hajosi yllättäen

13.01.2007 / klo 14.36 / Jaa Facebookissa

Hausmylly

Uutta levyään työstänyt Hausmylly on yllättäen hajonnut. Yhtyeen musikaalisena ytimenä toiminut Petri "Lowland" Alanko kirjoittaa Hausmyllyn kotisivuilla ja blogissa seuraavasti:

"Olemme tulleet tiemme päähän 12.1.2007. Kolme jäljelläolevaa jäsentä (Jakke, Lowland sekä Sam) päättivät antaa kenkää kahdelle perustajajäsenelle ja lopettaa sen jälkeen samoin tein yhtyeen toiminnan (juuri tässä järjestyksessä) tai ainakin tästä seuraa helvetin pitkä tauko. Toisin sanoen kesken jäänyt levy jää ikuisesti kesken.

Kaikkia helpottavaan ratkaisuun päädyttiin perustajajäsenten viimeviikonloppuisen (5.-7.1.2007) toikkaroinnin tuloksena - pahoittelemme syvästi vielä jäljellä olevien sitkofanien pettämistä, mutta yhtyeen em. kahdella viidesosalla on tällä hetkellä sen verran aikaavievät ja työläät henkilökohtaiset tilanteet, että yleisöä on täysin turha kiusata paskasti hoidetuilla keikoilla.

Muusikkous ja artistius on palveluammatti siinä missä ravintolan pyörittäminen - ja kuka helvetti olisi niin tyhmä, että kohtelisi maksavia asiakkaita kuin laskiämpärin sisältöä? Tunnemme vastuumme ja on aika kirjoittaa piste. Toivottavasti ruumiin annetaan maata haudassaan eikä kukaan ryhdy sitä kaivamaan ylös ja tekemään killinkejä nostalgian irvikuvalla á la Boney M:n 5 inkarnaatiota."

Kirjoituksessa viitataan yhtyeessä alusta asti olleisiin Enzoon ja Mickyyn. Hausmylly julkaisi viime vuoden lopussa promosinkun Suruntuoja, jossa vieraili yhtyeen alkuperäinen laulaja Jari Karjalainen. Uuden laulajan Sami Aspin kanssa työstettiin kokonaista uutta albumia, mutta se jäänee kirjoituksen perusteella julkaisematta.

Hausmyllyn faneille voi kuitenkin luoda toivoa Petri Alangon veistely Findance.comin haastattelussa viime vuonna:
"Mulla on selkeä suunnitelma 20 vuoteen asti, nythän on siis 16 vuotta täynnä. Tapahtuu mitä tapahtuu, niin mä toteutan sen jotenkin. Saa vaikka Pulkkinen (Enzo) kuolla tai Kauppinen (Micky) lähtee."

Uutisessa lainattu teksti löytyy Hausmyllyn kotisivuilta ja Hausmyllyn blogista.


Merkitse itsesi artistin "Hausmylly" faniksi!

Näytä lukijoiden kommentit (1 kpl)

Kommentoi uutista
Kommentti:

Nimi:

Roskapostiesto, kirjoita karkki


| Arvostelut |

30.05.08Kesäpoika palaa (aurinkoon)single
19.10.07Kaverinkaverinkaverialbumi
29.09.07Kehäraakkeja ja kuninkaitasingle
10.11.06Suruntuojasingle
30.06.05Sateesta aurinkoonalbumi
17.06.052 km taivaaseensingle
02.05.05Sä et sitä nääsingle
02.09.0415 vuotta - suuri puberteettikokoelmaalbumi
18.05.04Lähtisitkösingle
15.05.03Scumbackalbumi
17.04.03Hiljaisuuden äänetsingle

| Haastattelut |

09.01.2008 // 27.07.2005

| Kotisivut |

www.hausmylly.fi

| Artikkelit |

18.07.2008 / Kalajoen Juhannus 2008 (video)

| Uutiset |

20.08.2008 / Hausmylly repäisee: uusi albumi 7 euroa!

09.07.2008 / Kalajoen juhannus pakettiin Basic Elementin ja Dacian seurassa - katso video!

29.02.2008 / Hausmylly antoi potkut Enzolle

28.12.2007 / Hausmylly tarttuu mikkiin

23.10.2007 / Hausmyllyn uusi video netissä

17.10.2007 / Tänään julkaisussa ovat...

28.09.2007 / Plagioiko Backstreet Boys Hausmyllyä?

04.09.2007 / Hausmyllyn tuleva levy ennakkokuuntelussa

08.08.2007 / Myllerrys Hausmyllyssä jatkuu - uusi laulaja

11.05.2007 / Lataa uutta Hausmyllyä ilmaiseksi

01.04.2007 / Hausmyllyn uudet kuviot

17.03.2007 / Drome palaa Hausmyllyyn

16.01.2007 / Hausmylly jatkaa sittenkin, kokoonpano muuttuu

13.01.2007 / Hausmylly hajosi yllättäen

02.11.2006 / Drome vierailee Hausmyllyn uudella singlellä

28.06.2005 / Hausmyllyn uusi albumi 29. kesäkuuta

| Foorumi |

02.05.2008 / Hausmylly - Kesäpoika Palaa (Aurinkoon) remix

08.04.2008 / Hausmyllyn cd-maxeja myynnissä

19.03.2008 / Hausmylly - Maailma ei pääty tähän

09.02.2008 / Hausmylly miss maailma

22.08.2007 / Hausmylly - Kehäraakkeja ja Kuninkaita / Lännen Lokari

02.11.2006 / Hausmylly - Suruntuoja

Haku sivustosta

Haastattelut

Albumiarvostelut

Singlearvostelut

Päivän luetuin arvostelu

Foorumi

Lukijan sana

Pitäkää hauskaa! Meitsi lähtee nyt bilettää...

lähetä oma viestisi

Power Play by Tebic

OceanLab - Miracle (Above & Beyond Club Mix)
Veracocha - Carte Blanche
Technikal feat. Stace - Northern Lights
David & Carr - Lost In London (Original Mix)
Ram (Bas & Ram) - Octopussy (Original Mix)
Arnej - People Come People Go (Maor Levi Remix)
Bissen - Collective Unconscious (Anguilla Project Remix)
Trancience - Trial By Fire (Franklin Van Uden Mix)
Corderoy - Starline (Icone Remix)
Jaytech - Groove Nova

rss-syöte

Add to Google

Add to Netvibes


|| ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2008 || info@findance.com