HIM myi kultaa USA:ssa

28.09.2006 / klo 15.05 /

HIM

HIM:n Dark Light -albumi on myynyt Yhdysvalloissa jo yli 500 000 kappaletta eli suomalaisyhtye on ylittänyt kultarajan.

"Suuri kiitos Hanoi Rocksille ja kumppaneille jotka avasivat tietä meille, ja saivat meidät jo nuorina poikina uskomaan että suomalainen rock voi olla globaalisti menestyvää. Kyllä kannatti takoa kun rauta oli kuumaa, vaikka puolitoista vuotta meni maailmalla kaivaten isää, äitiä ja ystäviä kotimaassa", Ville Valo kommentoi saavutusta tiedotteessa.

Dark Light on myynyt maailmanlaajuisesti yli 900 000 kappaletta. Yhteensä yhtyeen levyjä on myyty yli neljä miljoonaa kappaletta. HIM työstää parhaillaan materiaalia uudelle albumilleen, joka julkaistaan ensi vuoden syksyllä. Sitä ennen, 1. marraskuuta, on luvassa Uneasy Listening Vol. 1 -erikoiskokoelma, jonka ensimmäinen osa keskittyy akustiseen materiaaliin.

Satunnainen juttu Klikkaa ja anna sattuman viedä

03.02.2012
mainoksia
01.02.2012
30.01.2012
27.01.2012
26.01.2012
25.01.2012
24.01.2012
22.01.2012
20.01.2012
19.01.2012
17.01.2012
16.01.2012
15.01.2012
13.01.2012
12.01.2012
11.01.2012
10.01.2012
09.01.2012
08.01.2012

Suosituimmat

Mainoksia

Maailmalta

Viihde

Musiikki

Elokuvat / tv

Ensi-illassa

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut

ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com