Lordista kaavaillaan elokuvaa

Ilta-Sanomien mukaan Euroviisuvoittaja Lordista kaavaillaan elokuvaa. Markus Selinin tuottama kauhuelokuva suunnattaisiin myös kansainväliseen levitykseen ja se on tarkoitus saattaa ensi-iltaan jo Suomessa pidettävien Euroviisujen aikaan.
Lordin Tomi Putaansuu on aiemmin tehnyt Solar Filmsille piirrettyjä storyboardeja mm. elokuviin Häjyt ja Pahat pojat. Lordi on nähty myös lyhytelokuvassa The Kin, jonka ohjasi Lauri Haukkamaa vuonna 2004. The Kin sisältyy The Monsterican Dream -albumin CD+DVD-painokseen.