<< uutisarkisto >>

Sharon Osbournelta omaelämäkerta

09.08.2006 / klo 15.58 / Jaa Facebookissa

Sharon Osbourne

Ozzy Osbournen vaimona tunnettu Sharon Osbourne avaa sanaisen arkkunsa omaelämäkerrassaan Täysillä, joka julkaistaan nyt suomeksi käännettynä. Ajatus Kirjojen julkaisema kirja valittiin viime vuonna Englannissa vuoden parhaaksi omaelämäkerraksi. Sharon Osbourne nousi julkisuuteen The Osbournes -tosi-tv-sarjasta, joka näytti rock-perheen elämää kaikessa hauskuudessaan.

”Koko Ozzyn kanssa viettämäni yhteiselon aikana en itse ollut astunut parrasvaloihin kertaakaan. Musiikkiteollisuuden tyypit tiesivät minut, mutta muuten pysyttelin taka-alalla. Olin ennen kaikkea vaimo, äiti ja bisnesnainen. Osbournes-sarjan myötä kaikki kuitenkin muuttui. Ja syöpädiagnoosini jälkeen minussa heräsi valtava tarve kokea ja kokeilla kaikkea uutta ja erilaista. Aikaa ei ollut haaskattavaksi, ja halusin elää täysillä, kun se vielä oli mahdollista.”

Kirjassa käydään läpi niin vakavia asioita kuten abortti ja syöpä kuin myös perheen kohtaamia hauskoja sattumuksia.

”Olimme menossa käytävää pitkin hotellin pääportaikkoa kohti, kun Ozzy yhtäkkiä pysähtyi. Joku oli jättänyt kenkänsä ovensa eteen puhdistettaviksi. Ne olivat isot ruskeat nauhakengät. Sanaakaan sanomatta Ozzy pudotti housut nilkkoihin, kyykistyi, työnsi pyllynsä kenkien päälle ja paskansi niihin ikään kuin se olisi ollut maailman luonnollisin asia. Mukana seuranneet fanit olivat järkyttyneitä, mutta minä olin kuolla nauruun. Ozzylla oli vielä hommat kesken, kun yöportieeri yllättäen ilmaantui jostain."Voinko auttaa jotenkin, sir?" hän kysyi. Ozzy heilutteli hotellinavainta kädessään ja sanoi: "Ei hätää, asun täällä." Jatkoimme matkaa, ja Ozzyn pökäle sojotti kengästä kuin jäätelö tötterön päässä.”

SHARON OSBOURNE, TÄYSILLÄ - OMAELÄMÄKERTA
ISBN 951-20-7193-2
Lk. 99.1, 384 sivua
Alkuteos Sharon Osbourne. Extreme. My Autobiography
Suomentanut Maria Lyytinen
Kannen kuva Jenny Lewis / PCP Agency
Suomalaisen kannen toteutus Taina Leino
Ovh. sid 29,90


Merkitse itsesi artistin "Sharon Osbourne" faniksi!

Kommentoi uutista
Kommentti:

Nimi:

Roskapostiesto, kirjoita karkki


| Uutiset |

09.08.2006 / Sharon Osbournelta omaelämäkerta

| Foorumi |

09.08.2006 / Sharon Osbournelta omaelämäkerta

Haku sivustosta

Kolahtaako?


DJ Timo: Partyline

KYLLÄ    EI

Katso musiikkivideo täällä.

Albumiarvostelut

Singlearvostelut

Haastattelut

Foorumi

Lukijan sana

Power Play by Mika (Syna)

Deck Jagger - Arcade Weapon
Bt - Dreaming
Filter - Take A Picture (Hybrid Remix)
Cape Town - Proglifter (Orginal Mix)
Syna - Do You Feel? (Syna´s Lost In Love Mix)
Headstrong Ft.Tiff Lacey - The Truth (David West Prog.Mix)
Hybrid - Visible Noise
Yves Larock - Rise Up
Hybrid - Last Man Standing
Way Out West - Killa (Orginal)

rss-syöte

Add to Google





|| ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2008 || info@findance.com