Suomalaisbiisi Baseballsin rockabilly-käsittelyssä

15.03.2010 / klo 10.44 /

The Baseballs

Saksalainen hittibändi The Baseballs versioi Nylon Beatin klassikkoa Viimeinen sen englanninkielisessä muodossaan Last In Line.

Kappale on osa Golden Cap -siiderin uutta mainoskampanjaa, joka starttaa televisiossa 24. maaliskuuta.

- Vahvistaaksemme markkinajohtaja Golden Capia entisestään teimme sille kokonaisvaltaisen kehityssuunnitelman. Pitkät juuret suomalaisen siiderikulttuurin kehittäjänä vei meidät takaisin 50- ja 60-luvun tunnelmiin, Golden Capin syntymävuosiin. Tästä syntyi idea ehdottaa The Baseballsille suomalaisen hitin uudelleensovitusta osaksi Golden Capin mainontaa. Golden Cap -siiderillä ja The Baseballsilla on yhteistä välitön hauskanpito ja hyväntuulinen fiilis, kertoo Sinebrychoffin markkinointijohtaja Kirsi Räikkönen.

- Kuullessamme Nylon Beatin kappaleen tuntui se heti sopivalta ja se vääntyi hienosti Baseballs-tyyliin – sitä on hauska esittää. Vähän tietysti jännittää, miten suomalaiset ottavat sen vastaan, mutta uskomme, että se tekee oikeutta alkuperäiselle hitille. Tunnelma biisiä levytettäessä oli hieno, The Baseballs kommentoi.

Biisi tulee sisältymään Strike!-albumin uuteen painokseen, joka saapuu kauppoihin huhtikuussa. Seuraavan kerran yhtye esiintyy Suomessa 22. maaliskuuta Helsingin Tavastialla.

Mistä julkkiskuvista netissä pian kohistaan? Katso etukäteen täällä.

Satunnainen juttu Anna sattuman viedä

13.02.2012
mainoksia
12.02.2012
10.02.2012
08.02.2012
07.02.2012
03.02.2012
01.02.2012
30.01.2012
27.01.2012
26.01.2012
25.01.2012
24.01.2012



Suosituimmat

Mainoksia

Maailmalta

Viihde

Musiikki

Elokuvat / tv

Ensi-illassa

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut





ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com