Juha Veijonen syrjäytettiin Vares-leffoista - tilalle kokenut nimi

08.03.2010 / klo 21.27 /

Juha Veijonen

Juha Veijonen jättää suositun Vares-roolinsa, johon astuu kokenut näyttelijä Antti Reini.

- Tarkoitus on lähteä markkinoimaan Varesta Suomen ulkopuolelle Finn Crime -nimellä, Solar Filmsin tuottaja Markus Selin kertoo Uudelle Suomelle.



Reini muistetaan Kylmäverisesti sinun -tv-sarjan ja useiden kotimaisten elokuvien lisäksi useista ruotsalaisista tuotannoista.

45-vuotiaan Reinin tähdittämiä Vareksia tuotetaan kuusi kappaletta, joista kaksi tulee Suomessa teatterilevitykseen. Anders Engströmin ohjaamat Pahan suudelma saa ensi-iltansa 7. tammikuuta 2011 ja Kaidan tien kulkijat 22. heinäkuuta. Loput neljä julkaistaan suoraan dvd:llä ja ohjauksesta vastaa Lauri Törhönen.

Vientituotteiksi ruotsalaisten Beckin ja Wallanderin tavoin suunnattujen Varesten kuvaukset alkavat 20. huhtikuuta ja ne jatkuvat lokakuun loppuun saakka.

Satunnainen juttu Anna sattuman viedä

12.02.2012
mainoksia
09.02.2012
08.02.2012
07.02.2012
06.02.2012
31.01.2012
27.01.2012
26.01.2012
24.01.2012
23.01.2012
22.01.2012



Ensi-illassa

Suosituimmat

Mainoksia

Maailmalta

Viihde

Musiikki

Elokuvat / tv

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut





ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com