09:22 - 27.02.2008

/ Findance
Funky Elephant levittäytyy laajemmalle

Mustaan rytmimusiikkiin erikoistunut Funky Elephant -klubifestivaali levittäytyy tänä vuonna Tavastialta ja Semifinalista mbar- ja Kuudes linja -ravintoloihin. Neljätoistavuotiaan festivaalin ohjelmisto laajenee samalla viisipäiväiseksi ja sisällöltään entistä monipuolisemmaksi.

Funky Elephantin oheisohjelmaa nähdään ensimmäistä kertaa jo perjantaina 4.4. Kampin mbarissa, joka tulee toimimaan festivaalin virallisena infopisteenä aina 20.4. saakka. Esiklubilla vietetään festivaalin historiaan ja eri ilmiöihin keskittyvän valokuvanäyttelyn avajaisia, joita juhlistetaan Jaakko Eino Kalevin live-esiintymisellä ja Vilungin dj-show´lla.

Festivaaliviikolla mbarissa järjestetään joka päivä ilmaista, funkkaavasta ja rytmikkäästä levymusiikista koostuvaa oheisohjelmaa. Festivaalin avaa dj-setillään uudelleenmiksauksistaan tunnettu, ensimmäistä kertaa Suomessa vieraileva brittiläinen tuottaja-dj Aaron Jerome. Aaron Jerome esiintyy myös perjantain päätapahtumassa Tavastialla kuusihenkisen live-yhtyeensä kanssa.

Varsinaisen päätapahtuman areenana toimivat tuttuun tapaan Tavastia- ja Semifinal-klubit, jotka on somistettu, valaistu ja väritetty festivaalin mukaisessa hengessä. Torstaina juhlitaan Tavastian puolella, viikonloppuna molemmilla klubeilla. Pääesiintyjistä tulonsa ovat varmistaneet afroamerikkalaiset soul/funk -virtuoosit The Dynamites feat. Charles Walker, brittiläiset uuden rytmin lähettiläät Aaron Jerome ja Black Grass sekä kotimaiset Raappana & Sound Explosion Band ja Giant Räbät lukuisine vierailijoineen. Koko ohjelma aikatauluineen julkistetaan viikolla 11, jolloin alkaa myös festivaalin ennakkolipunmyynti.

Sunnuntaina 20.4. Funky Elephant siirtyy Kallion kaupunginosaan ravintola Kuudennelle linjalle, jossa vietetään festivaalin virallista päätösklubia. Nimekkäimpänä esiintyjänä tuolloin nähdään vuoden artistiksi Funk Awards 2007 -gaalassa helmikuun alussa valittu "Punavuoren R. Kelly" ja kotimaisen rapin naistennaurattaja, Stig Dogg. Päätapahtumasta tutun Kangastus-ryhmän visuaaliprojisoinnit levittäytyvät myös Kuudennelle linjalle.

Funky Elephant 14 -festivaalin järjestää Funky Amigos ry. Funky Amigos on mustan rytmimusiikin asemaa, alan artisteja sekä kulttuurien moninaisuutta Suomessa edistävä yhdistys. Funky Amigos ry järjestää myös muun muassa vuosittaista mustan rytmimusiikin Funk Awards -palkintogaalaa, jota vietettiin viimeksi 1. helmikuuta 2008 Tavastialla.

teksti: tiedote





artikkelin avainsanat: