
Jaakko Teittisen, Aksu Hantun, Jaani Kähkösen ja Tuomas Leinosen
muodostama Tuoni on ollut yksi alkuvuoden tehokkaimmista suomimetallitulokkaista
debyyttialbumillaan Elävät & kuolleet. Findance.com napautti kysymykset
yhtyeen rumpalilaulajalle Aksu Hantulle.
Suomenkielinen metalli käy kaupaksi
ja uusia yhtyeitä ilmestyy tasaisin väliajoin. Tuoni ei kuitenkaan
ole vastaus kasvaneeseen kysyntään, vaan se olisi olemassa
ilmankin mm. Kotiteollisuutta ja Mokomaa.
- Myönnettäköön, että esim. Mokoma on mielestäni yksi
Suomen parhaista bändeistä ja sitä on kyllä tullu diggailtua aika
paljon. Mutta siis kuitenkin ajatus Tuoni-yhtyeestä on syntynyt
ennen kuin koko suomimetallijuttu on kasvanut näin suosituksi kuin mitä se
nyt on.
Esimerkiksi Pirunpelto-biisi käyttää
reilusti hyväkseen koneita ja siinä vieraillaan jo industrial-metallin puolella.
- Koneet on se yks juttu, mikä meidät ainakin erottaa
Kotiteollisuudesta ja Mokomasta.
Elävät & kuolleet piti julkaista alunperin
yhtyeen oman levy-yhtiön kautta, mutta lopulta valmis paketti ajautuikin
Spinefarmin julkaistavaksi.
- Kyllä mä kävin muutamaankin otteeseen soittamassa demoja
Spinen hemmoille, mutta ei ne siihen reagoineet oikeen mitenkään. Tuomas päätti sitten ottaa
pankkilainan, perustaa levy-yhtiön ja kustantaa levyn teon. Siinä levyn teon
puolivaiheessa kysyin sitten Tuomakselta, että pitäisköhän silti vielä kysyä
viimeisen kerran levy-yhtiöiltä niiden kiinnostusta, kun levy on täysin valmis.
Päätettiin siinä sitten tehdä niin, ja kun levy oli valmis soitin Spinelle ja
sanoin, että täällä on nyt levy täysin valmis kansia myöten ja on lähössä
kahden päivän päästä painoon joka tapauksessa, mutta kiinnostaisko niitä
vielä kuulla sitä ennen kuin se lähtee painoon. Ne sano, että miksei.
Lähetettiin Spinelle pakettia ja seuraavana päivänä sieltä sitten
soiteltiin ja ne oli diggaillu. Ne kysy, että voidaanko miettiä
vielä pari päivää ja sanoin, että vastauksen pitää tulla viimeistään
seuraavaan aamuun mennessä. No parin tunnin päästä tuli koodi, että
ne haluu tehdä sen. Olihan se niille aika helppo paketti, kun kaikki
oli niin valmista kuin olla voi. Valmis masteroitu levy kansineen,
keikkamyyntikin jo hallussa ja kaikki kaikin puolin kondiksessa,
niin eihä niitten tarvinnu paljoo tehä duunia sen eteen.
Kaksi laulajaa
Tuonen erikoisuus on kahden laulajan käyttö. Aksu Hanttu hoitaa
puhtaat vokaalit ja Jaakko Teittinen vastaa rosoisemmasta ilmaisusta.
- Siis itse asiassahan koko juttu meni niin, että basisti Tuomas kertoi
mulle ajatuksestaan alkaa vääntää suomenkielistä heviä ja pyysi mua
aluksi vaan tuottamaan ja äänittämään jotain demoja. Siihen aikaan
Tuonessa ei ollut muita jäseniä kuin Tuomas ja toinen laulaja Jaakko.
Kuuntelin biisien raakavetoja ja diggasin kovasti meiningistä ja kysyin,
että saisinko vetää kannut studiossa, joten ajauduin siinä sitten puolivahingossa
rumpaliksi yhtyeeseen. Lauluja äänittäessä Tuomas tuli sanomaan
mulle, että ois kiva saada myös jotain puhtaita lauluja. Koska Jaakolta lähtee
enimmäkseen vain tota huuto-osastoa, niin ehdotin siinä sitten, että voin vetää
jonkunlaiset demolaulut ja että hommattaisiin sitten joku oikea laulaja myöhemmin.
Siinä oikeastaan tuli se kahden laulajan ajatus. Kelattiin, että se vois olla aika
makee juttu, kun livenä lavalla meuhkaa kaksi laulajaa ja eihän tällanen kahden
laulajan käyttö ole ihan niin yleistä, että se vois olla vähän niin kuin oma
juttukin. No, aika meni eteenpäin ja mentiin taas tekemään uusia demoja.
Tuohon aikaan kitaristi Jaani tuli messiin. Koska vieläkään emme olleet
löytäneet ketään sopivaa jamppaa puhtaisiin lauluihin, niin vetelin siinä
sitten taas jonkunlaiset demolaulut purkkiin ja kelattiin taas, että etitään
sitten myöhemmin se oikea laulaja, mutta eihän sellaista sitten mistään
löytynyt joten ajauduin siinä sitten taas puolivahingossa yhtyeen toiseksi solistiksi.
Laulavat rumpalit ovat perin harvinaisia, vaikka
Hurriganesin Remu Aaltonen hyvin muistetaankin.
Rumpujen soittaminen ja laulaminen samaan aikaan
on sen verran vaikeaa, että Tuoni päätyi erillisen rumpalin
käyttämiseen livenä.
- On se sinänsä aika hankalaa. Jos mikki on jossain städissä kiinni niin sitä
ei saa oikeen mitenkään hyvin aseteltua, ettei se olisi tiellä kun meuhkaa kannuja
soittaessa. Hommasin sitten headsetin, mutta niissä on taas järjestäen kaikissa
tosi paska soundi ja niistä tuleva kannu vuota on myös ongelma. Sitten mulle
rakennettiin headsetti, joka on mahdollisimman epäherkkä, jotta ei tulisin niin
paljon vuotoa rummuista, mutta siinä on sitten taas tosi paska soundi. Sitten
on vielä se monitorointiongelma, kun meikäkin mättää aika kovaa noita
kannuja niin on ihan mahdotonta ottaa omaa laulua korvamonitoreihin kun
sieltä kuuluu koko ajan rummut niin lujaa, joten joudun ottamaan lauluni
tavalliseen kulmamonitoriin ja sinne sen laulun joutuu taas laittamaan
tosi kovalle, että sen kuulee kaiken mätön alta, niin sitten se rupeaa taas
olemaan ongelma lavavolumen suhteen. Joten siis yhteenvetona kovaa soittava
rumpali, joka myös laulaa on suhteellisen paska ajatus. Tuonen tapauksessa oli
ihan selvä juttu, että otetaan keikoille sessiorumpali ihan senkin takia, kun
lauluosuuteni on ihan selkeitä lead-osuuksia siinä missä Jaakonkin osuudet
niin vois se olla aika koomista, että mä vetäisin niitä rumpujen takaa.
Ja tuohan se enemmän meininkiä lavalle kun on kaksi solistia,
jotka ei tee muuta kuin laulaa.
Entwine tukee hyvin Tuonia
Aksu Hanttu on myös Entwinen rumpali ja mies toimii
myös tuottajana ulkopuolisille yhtyeille. Kaksi omaa yhtyettä tuntuisi olevan
maksimi.
- Kyllä se rupee olemaan aika maksimi,
kun on niin paljon muutakin hommaa kuin vaan soittohommia.
Aksu ei kohtele Tuonea sivuprojektina, vaan
ihan yhtä merkittävänä yhtyenä kuin Entwinekin.
- Kyllä Tuoni on ihan oikea yhtye eikä vaan mikään sivuprojekti. Mulla
on noissa bändeissä niin totaalisesti eri roolit, että ei niitä oikeen voi
sillä lailla vertailla. Rummut on kuitenkin se mun soitin, mutta Tuoni on
helvetin hyvää terapiaa mulle kun pääsee tekemään jotain ihan muuta.
Erityisesti Entwine-yhteyden ansiosta
Tuoni on herättänyt kiinnostusta ulkomailla, vaikka yhtye onkin suomenkielinen.
Tuoni käy myös heittämässä keikan 13. toukokuuta Saksassa
Nordischer Klang -festivaaleilla.
- Itse asiassa nettisivuillamme käy Suomen ulkopuolelta
yllättävän paljon jengiä, jotka ovat kuulleet Tuonesta Entwinen nettisivuilla.
Ne ovat tilailleet levyämme netistä ja jotkut niistä on matkustamassa
Suomeen kattomaan keikkojamme. Kyllähän se meille passaa,
jos Tuoni kolisee myös ulkomaalaisille.
Myös Entwinelta on luvassa lähiaikoina uutta materiaalia.
- Me tehtiin ep, jossa on kaksi uutta biisiä,
yksi koveri ja kaksi live taltiointia.
Sitten aateltiin laittaa sinne vielä jotain multimediabonusta kuten videota ja
pari biisiä viime Saksan rundilta. Siellä tuli joku saksalainen tv-kanava kuvaamaan
yhen keikan telkkariin ja lähetti meille kopsun keikasta. Siitä varmaan sitten
repästään pari rallia bonukseksi. Eli paljon kaikkea kivaa yhelle ep:lle. Ep
tulee kuitenkin ulos vasta aikaisintaan
kesällä, johtuen ulkomaan julkaisijoiden aikatauluista.
Metallin suosio kasvaa kasvamistaan
Metalli on melkoisessa nosteessa Suomessa. Mutta häämöttääkö
aallonharja jo vai voiko metalli nousta yhä enemmän mainstreamiin kuten Nightwish
on tehnyt.
- Monet kyselee tota asiaa. Onhan toi juttu jo aika yllättävän pitkällä. Sitä
luuli jo pari vuotta sitten, että aallonharja rupeaa jo häämöttämään mutta
silti se aalto on vaan kasvanut kasvamistaan, mikä on mun mielestä helvetin
jees. Kyllä se mulle käy, että se kasvaa vielä isommaksikin. Sehän tarjoaa
vaan bändeille lisää mahdollisuuksia. Mutta sitä en todellakaan toivo, että
hevistä tulee mitään kertakäyttöistä kamaa. Siinä vaiheessa ollaan menty jo
aivan liian pitkälle, Aksu tuumii.
Antti Niemelä 02.05.2005