Desert Planet



Desert Planetin ensimmäinen julkaisu oli viime vuoden alussa julkaistu omakustanne Asteroid Hopper. Jukka Tarkiainen keskittyi levyllään tuottamaan uutta vanhalta tietokonepelimusiikilta kuulostavaa electroa. Spinefarm kiinnostui tapauksesta ja uusin Dune Buggy -single onkin julkaistu nyt Spinefarmin toimesta. Tarkiainen yllättyi suuren levy-yhtiön kiinnostuksesta.
     - Kyllähän se tietenkin yllätti. Spinen ODOR-merkkihän on tämmöisen erilaisen popin kannalta sopiva julkaisija. Levy-yhtiössä tuntuu olevan myös jalat maassa, joten heidän kanssa on helppo tehdä töitä. Mennään pikkuhiljaa eteenpäin pilke silmäkulmassa.
     Asteroid Hopper -levy julkaistiin Desertplanet.com-nimen alaisuudessa ja samalla miehen nettisivuja tuotiin esille nimessä. Uusi single julkaistiin kuitenkin lyhennetyllä Desert Planet -nimellä.
     - Ei nimestä kiistoja ole ollut. Annoin aika vapaat kädet yhtiölle. Singlen kansi on vanhan pelipaketin tyyppinen, joten tuo Desert Planet istuu siihen hyvin. Desertplanetin perässä oleva .com -liite on ollu mukana monesta syystä, mutta myös ulkomaidenkin takia. Amerikassa on ilmaantunut jo yksi Desert Planet -niminen artisti. Ja jotta välttyisi kaikenlaiselta nimi-kiistoilta niin tuo .com-liite varmaan kulkee mukana tulevaisuudessa, Jukka arvelee.
     Myös ulkomailta on osoitettu kiinnostusta projektia kohtaan.
     - Ulkomailta on tullut paljon palautetta. Viimeksi on tullu postia Ranskasta ja Ruotsista. Jonkinlainen dj-porukka BRAIN soitteli Desert Planetia Pariisissa ja lähetteli terveisiä. Ruotsissa on videopeli/tietokone -tyyppiselle musiikille oma viikottainen radio-ohjelmansa Syntax Error valtakunnallisella p3-kanavalla ja sen tekijä tykkäsi menosta aika kovasti. Edellinen levyhän on myynnissä Amerikassa, Japanissa ja Englannissa. Ja kyllä tätä uuttakin singleä Dune Buggyä on tilattu jo Englantiin ja Japaniin.

Vanhat musiikit viehättävät uusia enemmän

Desert Planet on ehtinyt jo keikkaillakin ja ensi vuoden puolella on tulossa lisää keikkoja.
     - Kesällä käytiin kokeilemassa paikallisilla rokkifestareilla ja hyvin se toimi. Desertplanet.com liveryhmään kuuluu minun lisäkseni Greenhouse A.C. -mies Jari Mikkola. Vihreissä kypärissä ja valkoisissa haalareissa me säädettiin pömpeleitä. Mikkola soitti läppärillä ite tekemäänsä Desertplanet-sämpleriä. Keikalla kuului musiikin lomassa niin pamahduksia, piipityksiä kuin sudenkin ulvontaa. Kyllä ihmiset ensin vähän ihmetteli outoja piipittäviä avaruusmiehiä, mutta loppujen lopuksi meidät taputettiin takaisin lavalle. Ensi vuoden puolella on tarkoitus tehdä jonkun verran keikkoja. Jotain kyselyjäkin on jo tullut, mutta pitkät matkat Lapista estää pistokeikkojen tekemisen, Jukka tuumii.
     Nykyiset tietokone- ja konsolipelien musiikit eroavat suuresti vuosien takaisesta alkukantaisesta piipityksestä.
     - Vempeleet ovat kehittyneet, että nykypelien musiikit eivät eroa muusta pop- tai soundtrackmusiikista. Uudessa lumilautailupelissä soi taustalla englanninkielinen Apulanta. Nykyään peleissä pyritään kait mahdollisimman tarkkaan realismiin ja ennen pitkää niistä tulee jonkinlaisia interaktiivisia elokuvia.
     Mies pitää kuitenkin enemmän vanhempien pelien musiikista.
     - Delta (Commodore 64) pelitunnari on yliveto. Japanilaisen Koji Kondon The Legend Of Zeldan tunnari on yksinkertaisuudessaan hieno. Sama mies on tehnyt Super Mario -pelien musiikit vanhoille Nintendoille, jotka ylipäätään ovat hauskoja ralleja, Jukka listaa suosikkinsa.

Antti Niemelä 10.12.2002

Jaa tämä haastattelu Facebookissa

Arvostelut

15.12.05Mario Built My Hot Rodalbumi6AN
04.10.04Turbo Tellytunesalbumi6AN
23.09.03Joystick Popalbumi8AN
28.12.02Dune Buggysingle7AN

Haastattelut

10.12.2002

Uutiset

10.03.2009 / Desert Planet amerikkalaisessa lyhytelokuvassa

26.04.2008 / Desert Planet vie pelielektroa Keski-Eurooppaan

24.03.2006 / Desert Planet Saksan-kiertueella

31.10.2005 / Desert Planet Saksassa

Ensi-illassa

Suosituimmat

Mainoksia

Maailmalta

Viihde

Musiikki

Elokuvat / tv

Suosituimmat

Albumit

Singlet

Haastattelut





ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2011 || info@findance.com