Lasgo



Belgialainen Lasgo on yksi tämän hetken suosituimmista trancepop-akteista Euroopassa. Lasgon Some Things -albumi nousi vahvasti listoille myös Suomessa ja erityisesti Something on soinut kotimaisissa radioissa.
     - Peter Luts työskenteli Belgiassa Astroline-nimisen projektin kanssa. Peter tapasi David Vervoortin managerimme toimistossa ja he päättivät tehdä yhdessä Astrolinen viimeisen singlen. Kun Astroline lopetettiin, Dave kirjoitti uuden biisin nimeltä Something ja näin Lasgo oli syntynyt, laulaja Evi Goffin kertoo.
     Evi kuvaa Lasgon musiikkia helposti mukana laulettavaksi party-musiikiksi tunnistettavan soundin kanssa. Myös Vervoort pääsee ääneen kahdessa kappaleessa.
     - Jotkut biisit kuulostavat paremmalta, kun minä laulan, mutta nuo kaksi kuulostavat herkemmiltä Daven äänen myötä, Evi tuumii.
     Lasgon sanoitukset käsittelevät pääasiassa ihmissuhteita ja varsinkin eroamista.
     - Ihmiset tunnistavat tilanteet ja löytävät itsensä niistä. Kaikilla on joskus ollut särkynyt sydän, eikö vain, Evi miettii.

Mp3:set tehneet Lasgoa tunnetuksi

Belgialaisilla trancepop-projekteilla kuten Sylver, Dee Dee ja Ian Van Dahl on ollut tunnistettava belgialainen soundi. Evi myöntää, että belgialaiset naisvokaalit ovat tunnistettavia.
     - Belgialaisessa trancessa vokaalit ovat erittäin tärkeä musiikin aines. Monissa trance-biiseissähän lauletaan vain paria lausetta ja musiikki on pääosissa, Evi tuumaa.
     Belgiasta on kärkkymässä useita dance-akteja kuten Jessy ja La Luna, jotka voivat nousta listoille Euroopassa.
     - Levy-yhtiölläni A&S Productionsilla on uusi projekti, joka tulee olemaan vielä todella suuri, Evi varoittelee.
     Lasgon levy julkaistiin aikoja sitten Belgiassa ja siten se on ollut saatavissa Internetistä laittoman mp3-levityksen kautta jo ennen useiden maiden virallista julkaisua. Evi on kuitenkin sitä mieltä, että se on ollut hienoa promootiota Lasgolle.
     - On mp3:sten ansiota, etä ihmiset tietävät meidän biisimme ympäri maailman. Todelliset fanit ostavat kyllä aidon cd:n, kun se on saatavilla.

Antti Niemelä 21.03.2003

| Arvostelut |

25.05.06Lyingsingle8AN
08.01.04Surrendersingle8AN
23.01.03Some Thingsalbumi8AN
23.10.02Praysingle6AN
25.03.02Alonesingle7AN
20.02.02Somethingsingle8AN

| Haastattelut |

21.03.2003

| Uutiset |

09.09.2008 / Katso Lasgon uusi video!

19.08.2008 / Lasgon uusi laulaja on valittu

26.05.2008 / Lasgo etsii uutta laulajaa

| Foorumi |

18.06.2007 / Lasgo - Something

Haku sivustosta

Musiikkiuutiset

Elokuva/tv-uutiset

Viihdeuutiset

Albumiarvostelut

Singlearvostelut

Haastattelut

Päivän luetuin arvostelu

Foorumi

Lukijan sana

Rob Hubbard was here

lähetä oma viestisi

Power Play by Jantteri

Nightwish - Eva
Apulanta - Viisaus ei asu meissä
Dark Tranquillity - Derivation TNB
In Flames - Cloud Connected
Arch Enemy - Carry The Cross
Soilwork - Weapon Of Vanity
Sonata Arctica - 8th Commandment
Stam1na - Merestä Maalle
Kotiteollisuus - Tuonelan Koivut
Velcra - Quick & Dirty

rss-syöte

Add to Google





|| ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2008 || info@findance.com