
Heikki Liimataisen ja Jaakko Salovaaran uusin
projekti Dallas Superstars on lyömässä itseään läpi Ruotsissa
ja Suomessakin luistaa hyvin. Kaksikon toinen single Fast Driving
on nyt julkaistu myös Suomessa.
- Dallas käynnistyi noin vuosi sitten ikään kuin vahingossa. Olin tehnyt studiollani
yhden biisin ja demotin sitä Jaakolle, et mitäs tälläsestä tykkäät ja Jaakko innostui ja
aloimme saman tien innolla sitä työstämään. Lopputulos oli Helium. Soitimme kappaletta
useille eri ihmisille ja kaikki pitivät siitä biisistä mm. DJ Orkidea ja Kalle Miettinen aloittivat
heti soittamaan sitä. Jaakko päätti, että hän julkaisee tän sinkun ja siitä kaikki lähti.
Mietimme, että mikä olisi erilainen ja samalla jotenkin kuuli siisti nimi. Jaakolla oli
mielessä jostain kumman syystä Dallas ja mulla oli mielessä superstars ja siitä sit
yhdistettiin noi nimet ja lopputulos Dallas Superstars, Heikki Liimatainen kertoo
Dallas Superstarsin synnystä.
Helium ja Fast Driving ovat olleet kohtuullisen persoonallisia
singlejä. Hessu kuvaakin heidän musiikkiaan vain dallasiksi.
- Ollaan vaan tehty niin hyvää musiikkia kuin ollaan osattu ja
suoraan sydämestä puurrettu. Siitä sitä sitten on syntynyt ja ihan hyvin on muillekkin
kelvannut. Tavoitteena on ollut, et tehdään hyvää musiikkia itsellemme ja
jos toiset siitä pitää, niin hyvä niin.
Molemmat biisit ovat kivunneet Ruotsin dance-listan kärkipaikoille, Fast Driving
nousi ykköseksi saakka.
- Ruotsissa toi Dallas
on ollut kovempi juttu kun täällä Suomessa. Helium-video pyöri siellä parhaimmillaan
parhaimmillaan 15 kertaa päivässä heidän Z-tv:ssään. Helium on myös Puolan
Vivan a-rotaatiossa, Liimatainen kertoo.
16 Inch Records lisensoi Dallas Superstarsin Ruotsin
Stockholm Recordsille. Heikki selventää projektin ulkomaiden kuvioita seuraavasti:
- Stockholm Records on
Universal musicin alaleibeli eli periaatteessa sopimus on tehty universal musicin
kanssa. Sopimus on maailmanlaajuinen. Universal on iso yhtiö ja niillä on hyvä
meininki siellä Ruotsissa. Siellä meidän asiota hoitaa mies, joka on itsekkin
perillä klubimusiikin saloista ja maailmoista. Se taas tarkoittaa sitä, että
promootio ym. tapahtuu oikein, kun tiedetään miten tulee toimia. Universal
on myös Englannissa ja Saksassa erityisen hyvällä fiiliksellä mukana tässä
DSS-hommassa, joka on tärkeää bändin menestymisen kannalta kyseisissä maissa.
Musiikkia australialaiseen elokuvaan
Dallas Superstarsin albumi on jo hyvässä vaiheessa ja sitä viimeistellään
parhaillaan.
- Albumi on tällä hetkellä pilkun nu**imisvaiheessa eli viimeisiä hienosäätöjä
tehdään. Albumi tulee olemaan rautaista Dallas-musiikkia 11 trackin voimalla +
extra-remixaukset. Tyyli on vahvaa Dallasia ja uskon, että levy on monelle
Fast Drivingin ja Heliumin ystävälle mieleen. Albumin julkaisuajankohdasta ei
ole vielä varmaa tietoa, mutta näillä näkymin se tulee Suomessa ulos vasta
kesän jälkeen. Ruotsissa se luultavasti julkaistaan jo ennen kesää suuren kysynnän vuoksi.
Kaksikon musiikkia tullaan kuulemaan australialaisessa
One Perfect Day -elokuvassa.
- Dallasia pyydettiin tekemään biisi One Perfect Day -leffaan, jota on nyt jo verrattu
Trainspottingiin. Leffa tehdään Australiassa ja sen ensi-ilta näillä näkymin tulee olemaan
ensi vuoden alkupuolella. Elokuva kertoo klubimaailmasta ja elämästä sen ympärillä.
Mukana musikaalisella puolella on mm. Paul Van Dyk, Fatboy Slim ja Paul Oakenfold.
Biisi on jo valmis ja se tulee olemaan tulevalla albumillamme, Hessu kertoo.
Dallas Superstars tekee sekä dj- että live-keikkoja. Dallas Superstarsia
voi kuulla mm. Raumanmeren juhannuksessa.
- Live-keikoilla tarjolla on Dallasin
omaa musiikkia höystettynä paikasta riippuen mieleenkiintoisilla lisukkeilla.
Dj-keikoilla omaa musiikkia plus kovimmat uutuudet. Juhannuksena raumalla
luvassa BIG LIVE SHOW, tulta ja tuisketta, jotka ei jätä kyllä ketään kylmäksi, Hessu naurahtaa.
Antti Niemelä 26.05.2003