
Ayleon on yksi suomalaisen trance-musiikin nousevista nimistä. Findance.com nappasi haastateltavakseen Tomi Pihlajamäen ja Sami Tikkamäen, jotka julkaisivat juuri uuden singlensä Lost Sign. Kaksikon yhteinen taival alkoi vuonna 2004.
- Sami oli Vaasasta kyläilemässä Seinäjoella ja tarkoitus oli tehdä yhdessä puhdas trance-remiksi Synan Do You Feel -biisistä. Molemmilla oli siihen aikaan trance suurimpana innoittajana ja omilla tahoillamme oltiin tehty
konemusaa harrastusmielessä jo vuosia. Remiksiä sitten väänneltiin ja
käänneltiin suuntaan jos toiseenkin useamman kuukauden ajan ja samassa sitten huomattiin, että tekeminen yhdessä tuntui erittäin luontevalta, Tomi kertoo.
- Samalla yhteinen musiikin teko alkoi muodostua meidän näköiseksi meiningiksi, omine juttuineen ja ideoineen, Sami lisää.
Glory Silence kiteytti ideat
Ayleon ei miettinyt tarkemmin tyylillisiä asioita, vaan antoi musiikin viedä.
- Annettiin biisien elää omaa elämäänsä ilman varsinaisia genre-rajoituksia - alkuun tehtiinkin biisejä laidasta laitaan suhteellisen vapailla ideoilla, mutta pääasiallisesti tyylinä oli kasari- ja italo-tyylinen musa sekalaisilla dance- ja trancemausteilla höystettynä, Tomi kertoo.
- Kun biisejä työstettiin tasaiseen tahtiin, alkoi myös Ayleonin tapainen ajatusmaailma muodostua tietynlaiseen suuntaan, vaikka jatkuvasti rönsyiltiinkin monenlaisiin kokeiluihin, Sami jatkaa.
Glory Silence -biisin syntyminen oli kaksikon mielestä se hetki, joka kiteytti heidän yhteiset ideansa ja tyylinsä. Samalla syntyi Ayleon-nimi ja trance vakiintui pääasialliseksi rungoksi.
- Kuitenkin nykyisistä biiseistämme paistaa läpi tietyllä lailla ne jutut, mitä ollaan vuosien aikana pyöritelty, juuri ne alkutaipaleen kasari- ja italo-vivahteet, jotka sopivassa suhteessa maustavat biisejämme ja joista muodostuu Ayleon, Tomi tuumii.
Lopulta Tomi ja Sami pistivät Seinäjoelle pystyyn oman studion.
- Se tietysti avarsi huomattavasti käsitystä ammattimaisemman soundin tavoittelusta, Sami korostaa.

Genrejä sekoittavaa trancea
Ayleonin pojat uskovat, että he erottuvat Suomen trance-skenessä omina itsenään, eikä heidän tarvitse loihtia erityisiä vippaskonsteja esille pääsyyn.
- Ehkä eniten luulemme erottuvamme juuri sillä, että biisimme ei mene tietyn genrekaavan mukaan vaan yritämme mahdollisimman hyvin tehdä oman itsemme kuuloista musiikkia, jossa juuri genret aavistuksen sekoittuisivat ja tästä tulisi juuri se erottava tekijä, Tomi miettii.
Sami mainitsee kuitenkin, että erilaisten genrejen vaikutteet ja kaavamaisuudet ovat osa konemusiikkia.
- Emme silti halua mitenkään puhtaan orjallisesti mennä juuri perinteisillä kaavoilla vaan haluamme luoda tietyllä lailla uuden kuuloista materiaalia mahdollisuuksien mukaan. Luonnollisesti tässäkin asiassa täytyy käyttää järkeä ja varmasti Ayleonkin ajan mittaan poikkeaa eri poluilla, tutkien vaihtoehtoja ja sovitellen itseään. Tälläkin hetkellä meillä on muodostunut mielenkiintoisen kutkuttavia uusia ideoita, jotka vain odottavat toteutumistaan.
Syna-remixin ja Ville Lopen kautta Subtraxxille päätynyt Ayleon ei ainakaan toistaiseksi suunnittele albumin julkaisua.
- Koitamme pohjustaa Ayleonia yksittäisillä julkaisuilla, vaikka biisejä kyllä onkin pöytälaatikossa odottamassa vähintäänkin albumillisen verran. Ja jos albumia alamme tekemään, niin luulen sen olevan kaiken puolin pidempi prosessi, jossa mietitään tarkasti ne biisit, mitkä päätyisivät albumille.
Sami ja Tomi keskittyvät tällä hetkellä biisien tekemiseen, mutta heidän suunnitelmissaan siintää jossain vaiheessa myös dj-keikoille suuntaaminen.
Antti Niemelä 16.03.2010