Findancen uuden avustajan haastattelussa Emma-gaalassa
vuoden parhaaksi pop/rock-tulokkaaksi palkittu PMMP.
Millainen on musiikillinen menneisyytenne eli mitä kaikkea olette tehneet musiikin saralla jo ennen tätä bändiä?
Mira: Koko elämä on pyörinyt musiikin ympärillä. Kolmevuotiaasta on alkaneet
kaiken maailman muskarit ja siitä sitten musiikkiluokille ja sitten kaiken
maailman kuorot ja orkesteritoiminnat ja konservatorio ja sitten kaikenlaisia
bändejä ja kahdeksan vuotta on tässä jo tullut työkseen laulettua.
Paula: Mulla on toi sama vähän niin kuin alusta alkaen että musiikkiopisto,
konservatorio ja musiikkilukio ja sitten kerkesin opiskella Pohjois-Savon
ammattikorkeakoulussa musiikkipedagogiksi tai musiikinohjaajalinjalla, mistä
jatkoin tuonne Sibelius-akatemiaan kahden vuoden jälkeen jossa nyt edelleenkin
sitten kulutan takapuolta. Sitten viulua, klassisen puolen opintoja ensin aika
paljon ja vasta myöhemmin noita pop- ja jazz-puolen opintoja ja käytännön töitä,
teatterimusaa olen tehnyt ainakin tätä ennen silleen aika paljon...kaikenlaista.
Oliko kultalevyn saaminen ensimmäisestä, syksyllä julkaistusta Kuulkaas enot -albumistanne yllättävää?
Mira: Yllätys, mutta hieno palkinto. Ensi levyksi meidän levy on myynyt
ihan valtavasti, eikä semmoista voi ikinä odottaa.
Paula: Lähinnä sillä tavalla, että se on ollut sellaista pikku hiljaa,
se ei ole myynyt kertarytäkällä, eli se tarkoittaa sitä että ihmiset on
käyneet keikoilla ja tykänneet.
Mira: Kiinnostus on kasvanut pikku hiljaa.
Paula: Niin, että ihmiset on tykänneet musiikista ja silleen se on aika monipuolinen levy.
Saitte peräti kolme Emma-ehdokkuutta: sarjoissa vuoden biisi, vuoden debyyttialbumi, vuoden pop/rock -tulokas. Miltä tämä tuntuu?
Paula: Joo, siis kivointahan se on päästä sinne katsomaan touhuja että ei me nyt missään tapauksessa
oleteta että mitään voitetaan, koska siellä on ihan älyttömän hienoja artisteja ehdolla ja toivon,
ettei siinä ole valintaperusteena pelkästään kaupalliset syyt, että kuka on nyt myynyt eniten.
Mä toivon, että Suomessa olisi vielä jäljellä sellaista, että palkittaisiin musiikillisesti
merkittäviä artisteja. (Emmat jaettiin lauantaina 21.2.2004 ja PMMP palkittiin gaalassa vuoden pop/rock -tulokkaana.)
Lehdistö on jo ehtinyt tituleerata teitä muun muassa Nylon Beatin
manttelinperijöiksi. Minkälaisia ajatuksia tämä herättää?
Paula: Siinähän on sellanen pokaali mikä kiertää, siinä lukee että Nylon Beatin perijättäret...no ei oikeasti.
Mira: Ei oikeastaan verrattu, mutta ne lopettaa ja...en mä tiiä.
Paula: Tää kuuluu tähän samaan sarjaan kuin ne tosi-tv-ohjelmat, että aina joku on Suomen joku ja kun se joku lopettaa, niin toinen on Suomen joku sitten on kaikkia äänestyksiä ja muita. Nää on vaan viihdettä ja ihmiset tykkää osallistua mielellään tämmöisiin.
Usein myös löydetään helposti kaikenlaisia samankaltaisuuksia ja etsitäänkin niitä, kuten vaikka se että niillä oli hyvä henkilökemia lavalla ja sitten se voisi teihinkin sopia.
Mira: Ois se hassua, jos meitä johonkin Metallicaan yhtäkkiä verrattaisiin.
Paula: Ja selkeesti tässä on myös sellainen, että ollaan ämmiä molemmat, et sekin voi olla. Vaikkei me olla vielä munia näytetty kyllä...ei tiedä onks.
Tulevaisuudennäkymät?
Paula ja Mira kertovat, ettei Kuulkaas enot -albumilta lohkaista enää singleä Rusketusraitojen, Niinan ja Joutsenien lisäksi. Uutta materiaalia tehdään koko ajan, sillä eihän kalenterissa ole mitään erityistä biisintekotaukoa. Tekstejäkin tulee jatkuvasti, mutta musiikin työstäminen yhdessä vaatii myös aikataulujen yhteen sovittamista ja tämä on vielä työn alla. Joka tapauksessa yhteistyö tuottaja Jori Sjöroosin kanssa jatkuu, joten PMMP:n raikkaista ja monipuolisista musiikkitaustoista pitävillä ei liene syytä huoleen uutta levyä odotellessa.
Miten sanoituksenne syntyvät yhteistyönä?
Paula: Meillä on tosi hyvä tapa tehdä töitä, kun meillä on molemmilla ihan sellaiset omat vahvuudet. Kun me kuunnellaan tai mietitään jotain maailmallisia juttuja, niin meillä tulee yleensä sama idea mieleen. Samalla se on tavallaan sellaista toisiin tutustumista, että siitä rakennetaan sitten.
Mira: Yleensä ensin on biisi, se kuunnellaan ja mitä siitä tulee mieleen. Sitten sitä kuunnellaan muutama tuhat kertaa lisää.
Paula: Ja on paljon sellaista, että on irrallaan joitain lauseita tai sanoja tai sellaisia jossain vihossa ja jotain, mistä tuntuisi että on nyt pakko tehdä.
Itsellenne läheisin sanoitus levyltänne?
Paula: Ne on kaikki niin läheisiä, kun joka kerta siinä on ollut joku sellainen mikä sillä hetkellä on tuntunut kertomisen arvoiselta toiselle. Se on tavallaan meidän päiväkirja, että siinä järjestyksessä kun ne biisit on syntyneet, tietää mitä silloin on funtsinut elämässä. Kyllä toi Joutsenet on siinä mielessä ajankohtainen aina kun sydän särkyy tai joku delaa. Se riippuu, että se vaihtuu päivittäinkin, jos on hirveän vihainen tai joku asia palautuu uudestaan mieleen tai tulee vastaava tilanne.
Mira: Kyllä Isin pikku tyttö on semmoinen kans, sen vuoksi ollaan taisteltu ja se oli vähän semmoinen biisi että jos se ei tule levylle, niin ei tuu koko levyä.
Paula: Se on meidän tämmöinen sydämen asia.
Mira: Siinä on kaikki tunteet purettuna. Ja suoraan sanottuna.
Sitä on sitten luultavasti myös kiva esittää keikoilla?
Paula: Oikein puhdistava elämys! (naurua)
Minkälaista musiikkia kuuntelette itse ja mitkä bändit ovat vaikuttaneet teihin viime aikoina?
Paula: Me kuunnellaan hirveästi musiikkia, tolkuttomia määriä. Jorin kanssa tänään kun puhuttiin puhelimessa, niin se sanoi että ottakaa taas levyjä mukaan. Me kuunnellaan toistemme levyjä ja lainaillaan niitä ja kaikilla on niin erilaiset maut.
Mira: On yhteisiä bändejä, mutta Paulalla kuuluu kaikki klassiset ja mikä etten mäkin sitä kuuntelis, mutta ei oo mitään sellasta tiettyä bändiä mihin verrattais kun aletaan tekemään.
Paula: Mutta se on kyllä yhteistä, että jos on joku mistä joku diggaa, niin yleensä ne muut löytää sen saman jutun. Ei ole mitään yhtä asiaa, mitä arvostaisi musiikissa. Ihan turha ruveta luettelemaan mitään bändejä. Seuraavaksi ollaan menossa kuuntelemaan Kraftwerkia kaikki me kolme, ja sitä ennen oltiin kuuntelemassa Rasmusta ja sitä ennen Don Huonoja.
Mira: Darudeakin ollaan käyty kuuntelemassa kolmestaan.
Paula: Ja Mira oli kuuntelemassa Interpolia ja mitähän mä oisin käynyt...
Mira: Hevii?
Paula: Niin...
Mira: Koska se on tosi laidasta laitaan kun tekee musaa, niin pitää olla tosi laaja...
katsanto...musiikkimaku?
Paula: Niin ja aina jos pääsee katsomaan jotain konserttia tai bändiä mitä ei oo aikaisemmin päässyt niin ihan todellakin jos on aikaa niin aina se on siis sellanen elämys.
Mira: Se on aina ollut harrastus ja semmoinen vapauttava, kun itse on koko ajan heilumassa niin kiva mennä välillä vaan Tavastialle seisomaan ja nauttimaan. Siellä tulee käytyä kerran-pari viikossa.
Minkälaista keikkailu on ollut ja miten yleisö on ottanut teidät vastaan?
Paula: Tää on ollut työtä ja ihanaa työtä, mutta ei ole mitään uutta tässä sillä tavalla ettei olisi aikaisemminkin keikkaillut. Yhdessä on ollut kiva saada tähän sellainen rutiini, tai ei rutiini keikkoihin mutta siihen mitä tapahtuu, kun lastataan auto ja lähdetään.
Mira: Se on tosi ihanaa, ettei me tehdä varsinaisesti työnä silleen, että kuin menisi kauppaan aamulla, vaan meillä on ihan mielettömän hauskaa yhdessä. Me nautitaan kaikki toistemme seurasta, meillä on ihanat pojat messissä. Meillä on niin kivaa!
Paula: Ja vaikka meidän musa onkin sitten osaltaan ainakin tosi aggressiivista tuolla lavalla, niin sitten meillä on taas toisaalta muuten sellainen...on niin kiva kuunnella Miran vitsejä ja toisinpäin. On ihan hauskaa omastakin puolesta joka kerta ollut. Ei ole hirveästi tarvinnut hampaita irvistellä yhtään kertaa.
Paljon muutakin kai siihen kuuluu kuin se yleisön lavalla näkemä esiintyminen.
Paula: Sitten on jotenkin ihanaa, että ihmisiä on koskettaneet eri kappaleet, että on jossain sellasta kuorolaulantaa. Mä muistan jonkun paikan, missä ihmiset lauloi Kesä -95:ta hirveästi mukana ja sitten ekaa kertaa kun Joutsenia laulettiin täysillä niin mulle tuli tippa linssiin kun ne ihmiset oli niin hartaana. Ne huusi koko keikan että ”enkelit, enkelit!”
Onko teidän mielestänne tärkeää, että bändillänne on myös ikärajattomia keikkoja?
Mira: No tärkeetä ja tärkeetä. Se on vähän ristiriitainen, koska nuo meidän sanoitukset ei ole kuitenkaan tehty kolmevuotiaita varten.
Paula: Mä jätän sen myös yksilön harkintaan, että ei mulla ole mitään sitä vastaan. Musta tuntuisi hirveän pahalta ruveta karsimaan mitään, sensuroimaan tai tekemään jotakin toisin. Jos jonkun vanhemman mielestä se ei sovi hänen kymmenvuotiaalle tyttärelleen, niin mä en siinä vaiheessa voi mitään. Mutta mun mielestä on ihania ollut, pikkutytöt on kirjoittaneet meille ja kysyneet kysymyksiä, musta se on tosi kivaa. Monesti niissä on paljon asiaa, heitä vaikka kiusataan koulussa, että mitä he voi tehdä.
Mira: Ja just niitä kysymyksiä, että on aina halunnut laulajaksi, että mitä meidän pitäisi tehdä. Me kerrotaan niille vaan, että perustakaa bändi ja ruvetkaa laulamaan enemmän. Sitten ne kyselee, mistä meidän vaatteet on ja miten te värjäätte hiuksenne.
Paula: Me ollaan myös laulettu noissa jossain nuorisopaikoissa myös Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.
Mira: Toivotetaan turvallista kotimatkaa. Ja sit ne rauhottuu, kun ekana ne on siinä römynny sen tunnin verran ja sitten rauhotetaan ja ne lähtee hymyssä suin onnellisina kotiin. Nyt oli just ihana, Lohjalla piti tulla semmonen tyttö, se oli 11-vuotias, se kertoi kaikkea että ne leikkii sen kaverin kaa koulussa meitä ja se oli leikannut samanlaiset hiukset kuin mulla ja värjännyt ne. Siltä tuli pari postia viikossa ja se odotti niin paljon sitä keikkaa, sitten loppujen lopuksi et ”sori, ei äiti päästäny!”, et ei hän tullu. Se oli niin kauan mun kaa kirjoitellut. Toivottavasti vielä joku kerta, tai jostain telkkarista näkee. Tai lähettää sitten kirjeen, niin se on vähän henkilökohtaisempi juttu.
Mikä keikkailussa inspiroi?
Paula: Nyt on pakko sanoa, että yli kaiken mitä on ikinä eniten rakastanut, on se että saa laulaa ja kertoa niitä tarinoita ja nyt joku maksaa siitä että me kerrotaan niitä meidän tarinoita ja mikä on meidän musiikkia ja omaa. En oikein ymmärrä, mistä muusta voisi nauttia enemmän. On se mun mielestä niin, että jos joku bändi tekisi tätä hampaat irvessä, ja niitä ärsyttäisi yleisö, niin en mä halua mennä sellaista bändiä kuuntelemaan. Mieluummin menen kuuntelemaan yhtyettä, joka ei ole väsähtänyt ja haluaa jotain vielä sanoa.
Teillä ainakin on vielä sanottavaa?
Paula ja Mira: Joo!
Paula: Niin kauan kuin äänihuulet on ehjinä niin täältä tullaan!
Johanna Koivusaari 11.03.2004