M. Pokora



Dangerous-hitillään parhaillaan maailmaa valloittava ranskalainen M. Pokora vieraili hiljattain Suomessa. Findance.com nappasi r&b-popparin puhuteltavakseen puhelimen kautta.
     Mies oli innostunut edellisiltaisesta keikastaan Helsingin Apollo Live Clubilla.
     - Upeaa, se oli viime aikojen paras keikka. Paikka oli täynnä väkeä ja suomalainen yleisö oli energistä. He tunsivat biisini ja lauloivat mukana. Olin yllättynyt, koska se oli ensimmäinen keikkani ranskankielisen alueen ulkopuolella. Olen iloinen siitä, että Dangerous on menestynyt täällä.



Pienestä ranskalaisseurasta Manchester Unitediin

Juuri Suomessa julkaistu miehen kolmas albumi MP3 on nyt selkeästi suunnattu myös Ranskan ulkopuolelle.
     - Olen kasvanut ja saanut työskennellä yhden maailman parhaista tuottajista kanssa. Mielestäni olen edistynyt paljon tällä albumilla. Se on monipuolinen levy, jossa on vaikutteita monesta suunnasta.
     M. Pokora todellakin sai mukaansa mm. Timbalandin, joka on vaikuttanut mieheen suuresti.
     - Esiinnyin NRJ Music Awardsissa Ranskassa samaan aikaan Nelly Furtadon kanssa yli vuosi sitten. Heidän porukka tiesi, että olen tekemässä englanninkielistä levyä ja veivät sitä eteenpäin Timbalandille. Se ei ollut mikään päämääräni, vaan se tuli suhteiden kautta.
     M. Pokoran on kuitenkin vaikea peitellä innostustaan.
     - Sain tuottajaksi miehen, joka on vaikuttanut minuun siitä asti kuin olen ollut 14-15-vuotias, se oli kuin unelmien täyttymys. Opin häneltä paljon ja tuntui hieman siltä kuin olisin jalkapalloilija, joka ensin pelaa pienessä ranskalaisseurassa ja siirtyy Manchester Unitediin pelaamaan maailman parhaiden pelaajien kanssa.



Menestys maailmalla ei kaikkein tärkeintä

MP3-levyn kansainvälinen versio on M. Pokoran ensimmäinen täysin englanninkielinen levy. Ranska ei ole ollut miehelle mikään elinehto musiikkia tehdessä.
     - Musiikillisessa mielessä englanti on mielekkäämpi vaihtoehto. Olen aina saanut vaikutteita amerikkalaisilta artisteilta, joten minulle on luonnollista laulaa englanniksi.
     M. Pokora ei kuitenkaan ole hamuilemassa menestystä koko maailmassa, mutta haluaa kuitenkin laajentaa englanninkielisen musiikin avulla yleisöään ranskankielisten maiden ulkopuolelle.
     - Se ei ole kaikkein tärkeintä, haluan vain tehdä musiikkia, matkustella niin kauas kuin mahdollista ja jakaa musiikkiani mahdollisimman laajalle yleisölle. En ajattele, että pitäisi menestyä tietyissä maissa. Jos englanninkielinen levyni menestyy 50 tai kolmessa maassa, niin se on sama minulle, saan joka tapauksessa tehdä musiikkia, matkustella ja olla onnellinen. Olin niin iloinen saadessani esiintyä Suomessa ja pian olen Meksikossa, Saksassa, Espanjassa, Italiassa, Japanissa ja Etelä-Afrikassa.

Antti Niemelä 29.05.2008

Haastattelu YouTubessa:

| Arvostelut |

03.07.08They Talk Shit About Mesingle9AN
28.05.08MP3albumi9AN
15.05.08Dangeroussingle6AK

| Haastattelut |

29.05.2008

| Kotisivut |

www.mpokora.com

| Uutiset |

30.05.2008 / Dangerous-hitistä tuttu M. Pokora innostui Suomesta

Haku sivustosta

Kolahtaako?


The Rasmus: Livin´ In A World Without You

KYLLÄ    EI

Katso musiikkivideo täällä.

Musiikkiuutiset

Viihdeuutiset

BB-uutiset

Haastattelut

Albumiarvostelut

Singlearvostelut

Foorumi

Lukijan sana

Älä missään nimessä lähetä omaa viestiäsi...vaan lähetä naapurisi viesti!!! =D

lähetä oma viestisi

Power Play by Tiikeli-86

Hausmylly - Ikävä lokakuu
Hausmylly - Kaaokseen
Hausmylly - Pidä kiinni
- Tiedän liikaa elämästä
- Unessa
Häntä - Kylmä maa
Jonna - Yhtä en saa
Cmx, 51koodia & kotiteollisuus - Vapaus johtaa kansaa
Ruoska - Pure minua
Ruoska - Mies yli laidan

rss-syöte

Add to Google


|| ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2008 || info@findance.com