Brick & Lace



Jamaikalainen siskosduo Brick & Lace, eli vampimpi Nyanda ja vaaleampi Nailah, eksyivät viime viikolla mini-Euroopan tourinsa tiimoilta Lahden ja Joensuun klubikeikoille. Pistäytyminen Suomessa oli tyttöjen ensimmäinen.
     Viime syksystä asti puhkikulumiseen saakka tv:ssä ja radioaalloilla veivattu esikoissingle Love Is Wicked sai tänä keväänä jatkoa Never Never-sinkusta.
     Ensilevyään, Love Is Wickediä, neljä vuotta hioneet siskokset ovat keränneet vaikuttuneen kaartin musiikkimaailman tähtösiä faneikseen, tuottajikseen ja muuten vaan entourageensa. Muutamana nimenä mainittakoon Akon, Gwen Stefani, Obie Trice, neiti Pussycat Doll Nicole Scherzinger sekä Will.I.Am.

Maailmanvalloitusta ja koti-ikävää

Pienimuotoinen Euroopan kiertue käsittää mm. Sveitsin, Ruotsin ja Suomen ja on kestoltaan pariviikkoinen. Pääsin jututtamaan kovin mukavia ja rentoja naisia Lahden Divassa, vaikka lehdistötilaisuus pidettiin jo päivää aikaisemmin Helsingissä.
     Muun muassa Nigeriassa kuninkaan ja Barbadoksella kansan hurmanneet siskokset tuumasivat Suomen eroavan kaikista muista nähneistään maista asenteiden, kielen sekä kielitaidon takia.
     - Suomessa uskalletaan olla erilaisia muodin suhteen. Tytöt pukeutuvat upeasti ja kundeilla tuntuu olevan nauru herkässä. Todella hienoa!, Nailah toteaa.
     - Yleisin ennakkoluulo kotimaatamme koskien on varmasti se, että asumme kaikki palmuihin rakennetuissa huterissa majoissa tai että kuljemme paljasjaloin, tytöt listaavat.
     - Todellisuudessa kehitys Jamaikalla on huimaa ja erilaiset kulttuurit värittävät katukuvaamme.
     He hymähtävät ymmärtäväisesti kertoessani Lahden kaduilla tallustavan jääkarhuja ja pingviinejä.
     - Jamaikalaiset ovat maanläheisiä ihmisiä, joille rytmi, liike ja rakkaus musiikkiin ovat verenperintöä. Siksi saarivaltiosta on ponnistanut niin monia hienoja artisteja kuten Diana King, itsestäänselvä Bob Marley sekä tuoreimpana Sean Kingston.



Levy ja keikka

Brick & Lace kirjoitti suurimman osan Love Is Wickedin biiseistä itse. Kuinka tärkeää on säilyttää minuus ja juuret bändin enemmän ja enemmän kaupallistuessa?
     - Onhan se tärkeää. Jotkut artistit hävittävät itsensä toisten kynäilemiin taustoihin ja sanoituksiin. Et kuitenkaan voi olla muuttumatta urasi ensipäivistä, se on väistämätöntä.
     Myytyjen ennakkolippujen määrästä udeltaessa jotkut puhuvat tuhannesta, toiset useista sadoista. Typerää myydä enemmän piljettejä kuin mitä ihmiset näkevät keikkaa. Tungos yhden aikaan yöllä on sietämätön ja todella hikinen.
     Pienestä flunssasta huolimatta Brick & Lace vetää soljuvan mainion pitkän setin materiaaliinsa verrattuna ja käyttää nokkelasti hyväkseen Rihannan Umbrellan taustaa sekä Ben E. Kingin Stand By Metä.
     Brick & Lace ovat megatähtien vuolaan virran keskivaiheilla Suomessa keikkailemassa Kanye Westin ja 50 Centin jälkeen, mutta ennen Fatman Scoopia, Timbalandia, Sean Paulia ja Akonia.

kuvat: Marion Robinson

Martina Henell 02.05.2008

| Arvostelut |

28.01.08Never Neversingle3AK
22.01.08Love Is Wickedalbumi7MP
20.09.07Love Is Wickedsingle8AN

| Haastattelut |

02.05.2008

| Kotisivut |

www.brickandlacemusic.com

| Uutiset |

26.03.2008 / Brick & Lace esiintyy Lahdessa

Artistihaku

Uutiset

Kilpailut

Haastattelut

Albumiarvostelut

Singlearvostelut

Päivän luetuin arvostelu

Foorumi

Lukijan sana

This is where I saw naked my soul

lähetä oma viestisi

Power Play by jusari

Chorale - Voit Mua Koskettaa
Dcx - Don`t Break My Heart
Sylver - Mystery Tomorrow
Sylver - Where Did I Go Wrong
Movetron - Ei Kenenkään Maa
Dcx - Flying high
Ewa Sonnet - Nie zatrzymasz mnie
Chorale - Minne Katosit
Chorale - Univiidakko

rss-syöte

Add to Google

Add to Netvibes

|| ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2008 || info@findance.com