Cristal Snow



Suomen Euroviisufinaalissa kolmanneksi yltäneellä Cristal Snow’lla on edessään melkoisen kiireiset ajat. Esikoisalbumi The Prophecyn on tarkoitus ilmestyä 26. maaliskuuta ja maineen kiirittyä laajalle viisuehdokkuuden myötä on suosiokin kasvanut merkittävästi.
     - Keikkamyyntiin Euroviisut vaikuttivat hirveästi, taidetaan puhua jo syksyn keikoista. Näkyvyys oli niin suuri, kyseessä on kuitenkin Suomen suurin musiikkitapahtuma. Jos ajattelee saamaani äänimäärääkin, on vaikutus ollut melkoinen. Kaikkihan sen katsoo, tai jos ei lähetystä niin ainakin myöhemmin YouTubesta tai kuulee kavereilta. Ei täällä taida olla yhtään mummoa, joka nyt ei tietäisi kuka on Cristal Snow, artisti nauraa.
     Hän ei kuitenkaan halua lähteä arvailemaan, olisiko menestys yhtä suurta ilman Euroviisuja.
     - Oli tässä jo aiemminkin aika vauhti päällä, keikat myivät hyvin kun radiosoittoa on ollut kiitettävästi. Varmasti suosiota olisi saanut ilman viisujakin, mutta silloin olisi ollut kovemman työn takana, että saat sen jutun johonkin lehteen tai lehden kanteen.
     – Euroviisuehdokkaista Cristal nimeää omiksi suosikeiksiin Mikael Konttisen ja Teräsbetonin.
     – Mun mielestä Mikael Konttisen kappale oli biisinä tosi hyvä, se oli suosikkejani. Teräsbetoni taas oli show’n kannalta niin hyvä, vahvaa miesenergiaa.



Tulossa yllätyksellinen tanssilevy

Cristal Snow odottaa jännityksellä tulevaa debyyttilevyään.
     - Mulla on aikamoisia synnytyskipuja levyn suhteen, jo nyt on kauhea hypetys päällä. Jännittää kauheasti, ei yhtään tiedä mitä on tulossa.
     - Apua, toivottavasti se myisi! Haluaisin niin olla tanssiartisti, joka myy levyjä Suomessa. Ei mitään voi tietää, kun kuulee, että tuolla on artisteja, jotka myy suurin piirtein pelkkää puuta. Jännittää niin hirveästi!
     Albumilla tulee olemaan paljon vierailevia artisteja. Yksi heistä on Jimi Pääkallona paremmin tunnettu Jimi Constantine, joka tuli mukaan tuottaja Heikki Liimataisen kautta.
     - Heillä oli jotain yhteistä projektia. Jimi on jo jonkun aikaa tehnyt omaa sooloprojektiaan, mutta laittoi kaiken hollille, ja päätyi yhtäkkiä tekemään mun levyä. Hän tuli laulamaan yhteen biisiin taustoja, sai ideaa toiseen ja yhtäkkiä koko homma räjähti käsistä, hän on sitten kaikissa biiseissä jollain tapaa mukana.
     Muita vierailijoita ja tekoprosessissa mukana olleita artisteja ovat muun muassa Charles Salter, Komytea, Kid Crazy, Dj Alimo, Elena Mady ja Idols-kilpailusta tuttu Mia Permanto.
     - Tulossa on hyvin yllätyksellinen ja monipuolinen tanssilevy, mukana on jopa tosi rankkaa rokkiakin. Toisin kuin voisi luulla, Can't Save Me on Cristal Clearin kanssa ainoa samantyylinen biisi. Tässä vielä vähän haetaan tulevaa linjaa ja haluttiin kokeilla kaikkea.
     - Voisi sanoa, että levyllä on jokaiselle jotakin. Jos joku on ehkä ihastunut johonkin tiettyyn soundiin, ei sieltä mun mielestä kauheasti samantapaisia biisejä löydy, sen kuulee jo keikkasetistäkin.

Cristal Snow rikkoo sukupuolirooleja

Vuonna 2006 artisti voitti Cristal Snow -nimellä Miss Drag Queen -kilpailun, vaikka ei suostunutkaan käyttämään peruukkia kisassa. Median kautta hän onkin tullut tunnetuksi erityisesti drag queen -imagosta, mutta mies ei ole aivan samaa mieltä asiasta.
     - Tää ei nyt ole mun suusta, mutta lehdistö on sanonut, että olen drag queen. Mulle se on ihan sama mikä se leima on. Mutta toiset drag queenit sanovat, etten enää ole drag queen vaan poika, joka meikkaa.
     - Kilpailuvoiton jälkeen Cristal Snow on vähän kuin evoluutioitunut, enkä tehnyt niitä hommia kauaa. Musta tämä on enemmän sellaista sukupuolirooleja rikkovaa genderblender-meininkiä.
     Hänestä kuitenkaan Cristal Snow’n imagoa ei olisi ilman musiikkia, sillä hän haluaa tehdä sellaista musiikkia, jota itsekin kuuntelee.
     - Jos olisin halunnut jotain suurta tapahtuvan, olisin voinut tehdä vaikka nättiä, kivaa ja hauskaa poikapoppia. Mun mielestä ikonimaiset, elämää suuremmat artistit on paljon mielenkiintoisempia.
     - Mä kaipaan sellaisia ysärimadonnoita, joiden kulmakarvat oli tehty jollain spraymaalilla ja oli niiiin kihara tukka! Sama juttu Michael Jacksonilla sun muilla. Kaipaan sitä, että fanien takia laittaudutaan ja vedetään show’ta eikä olla niin kuin naapurintytöt ja -pojat.



Lokerointi on tyhmää

Cristal Snow kuuntelee itse hyvin paljon musiikkia ja vieläpä erittäin monipuolisesti, hänelle kelpaa melkein mikä tahansa. Artistin mielestä pitäisikin kuunnella kaikenlaista musiikkia, sillä hän sanoo lokeroinnin olevan tyhmää.
     - Mun sisko tässä kuuntelee tosi paljon rokkia. Tukkarokkia, sitä kuunnellaan meidän talossa paljon!
     Viime aikoina Cristalilla on ollut soitossa erityisen paljon Jenni Vartiaista ja elektropoppia, kuten Chisua.
     - Mä olen varmaan kuluttanut Chisun levyn jo puhki, se on aivan mahtava. Chisu muuten vierailee levylläni salanimellä, se oli oikeastaan vahinko!
     Artisti saa itsekin runsaasti vaikutteita muusta musiikista. Hän tykkääkin yhdistellä sellaisia asioita, jotka muiden mielestä eivät sovi yhteen: hänestä se on luovaa.

Weetabixia ja huulipunaa

Cristal Snow esiintyi 7. maaliskuuta Tampereen Pink-yökerhossa, ja K15-keikan yhteydessä Seta ry. järjesti nuorten bileet. Hän onkin melko puhuttu aihe homopiireissä, ja joidenkin mielestä hän on saattanut jopa profiloitua vain sateenkaarikansan omaksi idoliksi.
     - Jos joku haluaa ottaa mut esikuvakseen, niin mun mielestä sen pitäisi olla se ihminen, jolla on ulkopuolinen olo ja joka ei tunne kuuluvansa joukkoon. Oli se sitten seksuaalivähemmistöön kuuluva tai kuka tahansa.
     Cristal haluaakin olla ennemmin yksilöiden kuin ryhmien esikuva, sillä omien sanojensa mukaan häntä ei saa omia.
     - Sama juttu pätee siihen, kun multa usein kysytään, että miksen ole parisuhteessa. En tykkää siitä, että mut omitaan.
     Mikäli hän jollekin on esikuva, hän toivoo antavansa positiivista esimerkkiä. Tosin joidenkin lasten vanhemmat ovat olleet kauhuissaan ja ajatelleet, että Cristal on huono esikuva lapsille.
     - Mulla on biisejäkin, jotka käsittelee palautetta, jota olen vanhemmilta saanut. Olen sitten vastannut moitteisiin niin, että mitä ikinä lapsi tekeekin, suhtautukaa siihen positiivisella asenteella. Jos teitä pelottaa mun ulkonäkö ja se että käytän meikkiä, älkää kiinnittäkö huomiota siihen vaan sanokaa, että tossa on tyyppi, joka on raivannut tiensä huipulle ja se on tehnyt tosi kovasti töitä.
     - Mun mielestä asioihin pitää ottaa oma kanta, mutta lasten tekemisiä ei silti saa alkaa dissaamaan. Lapsi kapinoi aina ja jos te teette siitä pelottavan jutun, ne alkaa kapinoida vielä enemmän ja sitten tullaan aamiaispöytään - se olis muuten ihan saa****n siistiä - Weetabixien eteen kirkkaanpunaista huulipunaa vedellen, Cristal nauraa.

Johanna Järvinen, Annika Aho ja Elisa Järvinen 14.03.2008

| Arvostelut |

20.03.08The Prophecyalbumi9AN
02.10.07Cristal Clearsingle9AN
08.05.07Pump It Upsingle8AN

| Haastattelut |

14.03.2008

| Kotisivut |

www.cristalsnow.com

| Uutiset |

11.01.2008 / Suomen euroviisubiisit selvillä

28.12.2007 / Katso uusi Cristal Snow -video!

05.09.2007 / Draq queen Cristal Snowlta uusi sinkku

31.07.2007 / Cristal Snow saa vauhtia Jimi Pääkallolta

29.03.2007 / Cristal Snow hämmentää, katso video

| Foorumi |

12.03.2008 / Cristal Snow "The Prophecy" Album Release Party

03.05.2007 / Cristal Snow

Artistihaku

Kolahtaako?


Jole: The Secret Of Monkey Island

KYLLÄ    EI

Kuuntele biisiä täällä.

Uutiset

Kilpailut

Haastattelut

Albumiarvostelut

Singlearvostelut

Foorumi

Lukijan sana

Someone´s worried...

lähetä oma viestisi

Power Play by ApolloX

Chorale - Fantasia
Darude - Tell Me
Super8 & Tab - Suru
JS16 - My Rosegarden

rss-syöte

Add to Google

Add to Netvibes

|| ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2008 || info@findance.com