
Nightwish linnoittautui helsinkiläiseen hotelliin kahdeksi päiväksi antaakseen lähes 40 haastattelua kotimaiselle medialle. Findance.com asteli luonnollisesti paikalle tapaamaan Tuomas Holopaista ja yhtyeen upeaa, uutta laulajaa Anette Olzonia. Anette vakuutti Nightwishin miehet heti lauluäänellään.
- Lauluääni kolahti kyllä heti ja sitten sellainen välittömyys ja hyvässä mielessä tavallisuus. Kulkee niin maan pinnalla kuin vain voi kulkea ja elää sydämellä ja tunteella. Kaikkea muuta kuin bisnesnainen. Tykkää laulaa ja olla ihmisten ympärillä. Hyvä ihminen, hyvä itsetunto ja huumori, Tuomas suitsuttaa.
Monelle tuli yllätyksenä, että yhtye päätyi nuoren neitosen sijaan 35-vuotiaaseen äitiin.
- Mä olin koko ajan sitä mieltä, että mieluummin nelikymppinen kuin kakskymppinen. Kun itteensä ajattelee kakskymppisenä, niin ei kyllä ymmärtänyt maailmasta mitään, kun ei vieläkään tajua. Jos otettais kakskymppinen, niin se olis aika lapsi, vaikka riippuu tietenkin ihmisestä. Jos sellainen otetaan tällaiseen ralliin, niin siinä on riskinsä. Nyt on turvallinen olo, kun hän on perheenäiti, joka on jo nähnyt elämän ylä- ja alamäet.
Nightwish vastaanotti lauludemoja noin 2 000 kappaletta, joista lähes sata oli Suomesta. Loistavien esitysten lisäksi mukana oli myös toivottomia tapauksia.
- Kyllä siinä oli tietynlainen Idols-syndrooma. Välillä ne oli niin, ettei ees naurattanut ja välillä kävi kyllä naurattamaankin. Melkoisia esityksiä oli, mutta oli kyllä tosi hyviäkin. Ikähaarukka oli 12 - 66, ympäri maailmaa 50-60 maasta.
Demoja kuunnellessa pyrittiin keskittymään nimenomaan ääneen ja demojen mukana tulleet kuvat pidettiin toissijaisina.
- Kuunneltiin ensin aina ja yleensä vielä niin, ettei katsottu edes kuvaa ennen kuuntelua. Iälle pistettiin sen verran arvoa, että kun oli paljon 15-16-vuotiaita, niin niitä ei edes harkittu. Ehkä se 66-vuotias oli kans vähän huono, että jos bändi haluaa vielä olla kymmenen vuotta kasassa, Tuomas naurahtaa.
Ei enää oopperalaulua
Anette kuuli Nightwishin musiikkia vasta muutama kuukausi ennen, kun alkoi hakea pestiä.
- Nimeen olin törmännyt useampaaan kertaan jo ennen sitä. Ostin kokoelman ja sen jälkeen Once-albumin, Anette kertoo.
Anetten ystävä ehdotti, että hän hakisi Nightwishin laulajaksi.
- En ollut varma siitä, koska en ollut oopperalaulaja. Mutta mietin, että ehkä he haluavatkin jotain uutta ja päätin yrittää.
Oopperalauluun kykenevän laulajan valitseminen ei ollut itsestäänselvää, pikemminkin päinvastoin.
- Me sanottiin, että kaikki on avoimena, mutta koko ajan mielen pohjalla kyti se ajatus, että ei haluta enää oopperalaulua. Se konsepti oli menty jo loppuun kymmenen vuoden aikana ja Tarja teki sen niin hyvin. Haluttiin lähteä uudelle linjalle, kun tyylin suhteen kävi jo ehkä vähän inflaatiokin. Ja yritettiinhän me ex-vokalistinkin kanssa jo viimeiset kaksi levyä pyrkiä pois siitä, Tuomas kertoo.
Vanhat biisit pysyvät luonnollisesti keikkaohjelmistossa yhtä vahvasti kuin aiemminkin, mutta ne muutetaan uudelle laulajalle sopiviksi.

Nimi pysyi piilossa
Anetten henkilöllisyys pidettiin salassa ja siinä onnistuttiin lähes täydellisesti, vaikka netissä Suomi24:n foorumiin se vuodettiin jo maaliskuussa.
Tuomas ei tiedä vuodon lähdettä, mutta on tyytyväinen, että kyseistä huhua ei nostettu siinä vaiheessa muiden edelle.
- Media söi omaa uskottavuuttaan, kun ne heitti aina uuden naaman ja nimen. Ihan perättömiä nimiä ja kukaan ei uskonut enää mihinkään.
Henkilöllisyyden piilotteleminen ei ollut luonnollisesti helppo tehtävä.
- Jouduttiin kikkaileen hotellien ja kyytien kanssa, eikä tultu esimerkiksi lentokentälle vastaan. Se oli ihan vaan sen takia, että haluttiin antaa jotain audiovisuaalista yhtä aikaa. Jos me oltais heti helmikuussa laitettu hänen naamansa lehteen ja sanottu, että neljän kuukauden päästä tulee sinkku, venatkaa. Mieti sitä spekulaation ja tyrmäyksen määrää. Tässä ei haettu draamaa, eikä haluttu kiusata ketään, se oli ihan hänen omaksi parhaakseen.
Anette ei voinut olla tekemisissä läheisten ystäviensä kanssa, koska asiasta valehtelu olisi ollut niin vaikeaa.
- He olisivat nähneet naamastani, jos olisin valehdellut.
Kun henkilöllisyys lopulta paljastettiin, iltapäivälehdet olivat jo kärkkymässä Anetten kodin luona haastattelemassa naapureita.
- Se ei tuntunut hyvältä, toivottavasti se ei enää toistu, Anette harmittelee.
Koko kansan uusi laulaja
Uuden laulajan valinnasta tuli eräällä tavalla koko kansan asia. Uudesta laulajasta kerrottiin pääuutislähetyksissä ja siitä keskustelivat nekin, jotka eivät yhtyeen musiikista välitä.
- Kyse ei ollut enää rokkibändistä, joka vaihtaa laulajaa, vaan tästä tuli sellainen kansallinen saippuooppera, jollaista ihmiset rakastaa seurata. Oli yltiödramaattinen erottaminen ja kaiken maailman kolmiodraamaa olevinaan. Ja sitten, kun sanotaan, että nyt on valittu, mutta piilotellaan, niin ihmisethän on ihan fiiliksissä. Siinä oli paljon sitä, että ne haluaa kuulla, miltä se kuulostaa ja miten bändin käy, mutta koko iso kuva on kuin kansallinen saippuaooppera, jota on hirveen kiva seurata, vaikkei bändistä diggais pätkääkään, Tuomas tuumii.
Anettelle suuri huomio ei tullut yllätyksenä.
- Joku vertasi Ruotsissa tätä siihen, että jos Per Gessle erottaisi Marie Fredrikssonin Roxettesta.
Asia huomioitiin kyllä ruotsalaisissakin medioissa.
- Kaikki sanomalehdet kuten Svenska Dagbladet ovat haastatelleet minua, mutta iltapäivälehdet kuten Aftonbladet ovat tehneet vain pieniä juttuja.
Laulajaa valitessa Tuomas pohti, miten esimerkiksi Black Sabbath ja Pink Floyd toimivat aikoinaan.
- AC/DC on hyvä esimerkki onnistuneesta valinnasta, kun Bon Scott korvattiin uudella, niin Back In Blackhän on edelleen niiden myydyin levy. Tällaiset asiat loivat uskoa, että tästä voi jotain tulla. Toisenlainen esimerkkihän on Iron Maiden, joka ryssi sen homman ihan täysin.
- Todellakin yhtyeestä on voinut tulla suurempikin laulajanvaihdoksen myötä. Mutta on käynyt niinkin, että on otettu laulaja takaisin (viittaa erityisesti Iron Maideniin), vaikka se ei olekaan yleistä. Yleensä kaikki toimii hyvin, Anette sanoo.

Myös Hietalan vokaalit merkittävässä osassa
Eva oli tarkoitus julkaista alunperin viikkoa myöhemmin, mutta biisi vuoti Iso-Britanniasta nettiin ja Tuomas sanookin, että kyseinen päivä oli täynnä hulinaa, koska mitään varasuunnitelmia ei oltu tehty.
- Koko biisi ehti olla ladattavissa jollain nettisaitilla muutaman tunnin ajan. Se saatiin sieltä pois, eikä se ehtinyt pahasti levitä, mutta ihan riittävästi, että oli pakko tehdä jotain.
Tuomasta ärsytti suuresti, että kyseistä vuotoa epäiltiin joidenkin tahojen toimesta suunnitelluksi liikkeeksi.
- Se ärsytti jo tarpeeksi, kun se vuoti nettiin ja sitten kun vielä joku riemuidiootti sanoo, että tää oli suunniteltu, että mahtava draamantaju.
Suomessa Eva on yksinoikeudella myynnissä digitaalisesti vain NetAnttilassa.
- Se oli levy-yhtiön tai managerin idea, en tiedä. Kai se on nykypäivää. Se on ympäri Eurooppaa pelkästään nettisingle ja kaikki menee hyväntekeväisyyteen.
Suomessa Evan tuotto suunnataan kiteeläisille perhekodeille. Ulkomailla tuotto suunnataan aina paikallisille perhekodeille.
Samalla, kun Eva julkaistiin, yhtye näytti kolmen biisinäytteen avulla, että rankempaakin materiaalia on edelleen luvassa.
- Yritettiin ottaa vähän erilaisia ääripäitä, vähän kuin leffatraileri tai albumiteaser, kolme minuutin pätkää. Moni on nyt varpaillaan, että onko uusi levy poppia ja pelkkää balladia, kun eka single on tuo Eva, niin näin näytettiin, että on muutakin matskua tulossa.
Myös Marco Hietalan vokaaleja on edelleen luvassa kuten näytteistä on voinut kuullakin.
- Huomattavastikin enemmän kuin aikaisemmin. Sitä ei suunniteltu mitenkään, vaan kävi vain niin, että biiseihin kävi hänen äänensä. Ja hänhän teki tälle levylle kokonaan itse yhden biisin, jossa hän laulaa.
Anette ei pane pahakseen, että monet biiseistä on duettoja hänen ja Marcon välillä.
- Se on hienoa, hän on loistava laulaja. Hänen tulisi olla minun kanssa tasa-arvoinen laulussa, koska hän on niin hyvä. Kuuntelijallekin on mukavaa, että on kaksi ääntä. Jos on vain yksi ääni, se voi olla joskus hieman tylsää. Se tuo hyvin vaihtelua albumille.
Tuomas mainitsee kuitenkin, ettei haluaisi, että molempia vokalisteja olisi yhtä paljon levyllä, vaan sanoo sopivaksi suhteeksi 70 / 30.

Paradise Lost lämmittelee Nightwishiä
Uusi albumi on tiedossa syyskuun 26. päivä ja noin kuukautta aiemmin julkaistaan uusi single. Yhtye lähtee pian Los Angelesiin, jossa kuvataan Antti Jokisen johdolla kaksi videota tuleviin singleihin. Videoihin ei ole kuitenkaan suunnitteilla jatkumoa.
- Ne on ihan erilliset. En ole vielä edes nähnyt kässäriä, tiedän vain, että mistä toinen video tulee kertomaan. Ensimmäisestä ei ole vielä aavistustakaan.
Budjetti tulee Tuomaksen mukaan olemaan samaa luokkaa kuin Jokisen ohjaamassa Nemo-videossa. Reissailua on luvassa myös syksyllä, kun Nightwish starttaa keikkaputkensa Israelista, jossa yhtye ei ole aiemmin esiintynyt.
- Taas tulee uusi maa listaan. On mahtavaa nähdä sellaisia maailmankolkkia, joissa ei tulis muuten käytyä. Mikäs sen hienompaa, kun meille vielä maksetaan siitä.
Tiedustelen, että onko tiedossa erityisiä turvajärjestelyjä kuten norjalaisella Apoptygma Berzerkillä aikanaan.
- Katsotaan mitä ne on meidän pään menoks, tai pään säilyttämiseksi keksinyt, Tuomas nauraa.
- Siitä tulee hauskaa. Meille on kerrottu, että Tel Avivissa on turvallista, vaikka Israelista tulee ensimmäiseksi mieleen juuri kaikki pommitukset, Anette kertoo.
Israelin jälkeen on tiedossa USA:n-kiertue, mutta Anette ei ota turhia paineita vielä näistä keikoista.
- Se on voi olla vaikeaa siinä mielessä, että peräkkäin on niin monta keikkaa, mutta yleisömäärien suhteen ei ole. Se tulee olemaan hyvä startti minulle.
- Siihen oli hyvin selkeä syy, että koska meitä ei tunneta siellä vielä niin hyvin, että päästään soittamaan pieniä klubeja, Tavastian kokoisia, läpi. Se on hirveen hyvää treeniä hänelle ja myöskin bändille. Jos oltais menty heti kärkeen jonnekin Wackeniin tai Suomeen, niin riski olis ollut liian iso. USA:n jälkeen tullaan sitten Eurooppaan inkvisition eteen, Tuomas virnistää.
USA:n-kiertueen hauskana yksityiskohtana on, että englantilainen suurbändi Paradise Lost kiertää mukana, mutta nimenomaan he lämmittelevät Nightwishiä, eikä päinvastoin.
- Se on hassua, nehän oli kerran lämppäämässä meitä Lontoossa. Paradise Lost kotimaassaan lämppää meitä. Tuntuu todella kummalliselta, kun ite oli vuonna 95 hillitön Paradise Lost -fani ja nyt ne lämppää meitä.
Suomen-keikkoja on luvassa vasta loppuvuodesta
ja kaikki poikkeuksetta isoissa paikoissa. Harva suomalainen yhtye
esiintyy yksinään esimerkiksi Tampereen jäähallissa.
- Mie lähtisin ihan mielelläni Nivalaan, mutta mie en päätä missä soitetaan. Keikkamyyjät päättää, joten mennään sinne minne käsketään, Tuomas tuumii.
Anette ei ota paineita Suomen-keikoista.
- Luulen, että suurimmat paineet tulevat olemaan Kööpenhaminassa ja Tukholmassa, joissa on ystäviäni katsomassa.
Toivotan kaksikolle onnea levyn julkaisuun
ja keikoille ja luovutan heidät seuraavan toimittajan kynittäväksi.
Antti Niemelä 31.05.2007