Indica julkaisi hiljattain kolmannen albuminsa Kadonnut puutarha. Tapasin yhtyeen laulajan Jonsun Helsingissä.
Aluksi vaihdoimme mietteitä yhteisestä kiinnostuksenkohteesta eli
David Lynchin tuotoksista Twin Peaksista
Mulholland Driveen, mutta lopulta pääsimme myös
päivän aiheeseen eli Indican uuteen albumiin.
- Kun aloitettiin tekeen kolmatta levyä niin päätettiin, että nollataan kaikki odotukset ja tehdään sellaista musiikkia, mitä itse kuuntelis ja mitä tällä hetkellä kaipaa maailmaan.
Ensimmäisellä ja toisella levyllä
Indica haki vielä omaa linjaansa.
- Kolmannella mietittiin, että ei sillä ole mitään merkitystä, vaikkei se kuulostaisi Indicalta, jos tekee hyvän levyn. Mutta kun on sama bändi ja sama biisintekijä, niin säilyyhän siinä aina sama leima.
-
Tää oli näistä levyistä kaikkein kokeilevin. Levylle yritettiin saada viime vuoden fiilikset, koska musiikkihan on ennen kaikkea sielun ravintoa ja hengen leposija, Jonsu tuumii.
Satumaisuus kiehtoo
Indican biisien aiheet tuntuvat sijoittuvan aina
jonkinlaiseen fantasiamaailmaan, mutta itse asiassa
ne ovatkin aihepiiriltään lähempänä Jonsun omaa elämää.
- Mä en ikinä kerro haastatteluissa yksityiselämästäni, mutta kirjoitan paljon kappaleita siitä. Myöskin lainaan tärkeiden ihmisten elämää. Aiheita tulee unista, elämästä ja ihan mistä vaan, mutta pitää olla henkilökohtaisella tasolla koskettava, että siitä tekee biisin, Jonsu kertoo.
Indican biisien teko on langennut
Jonsulle ja vielä tässä vaiheessa yhtyeen muut jäsenet eivät
ole tyrkyttäneet omia biisejään mukaan.
- Mä oon aina tehnyt meidän biisit ja muille säveltäminen ei ole ollut sellainen luontainen juttu. Säveltäminen on mulle ollut normaali osa elämää kuten syöminen ja nukkuminen. Olis bändiä tai ei, niin kyllä mä säveltäisin. Säveltäminen on mulle elämäntehtävä. Ihmisiä ja musiikkia ei saa ikinä asettaa rinnakkain, mutta musiikki on ainakin yksi tärkeimmistä asioista mun elämässä.
Indican imago on selkeästi muista
yhtyeistä erottuva ja yhtye pitää päällään tietynlaista
satumaisuutta.
- Musta tollanen satumaisuus kiehtoo mielikuvitusta. Visuaalisesti jos olisi resursseja, niin mulla olis miljoona ideaa, joita haluaisi tehdä keikoilla. Esimerkiksi jossain vaiheessa pitäis pystyä lentään. Visuaalisuus on sellainen juttu, joka voi hyvin toteutettuna tuoda paljon lisää musiikille. Huonosti toteutettuna voi toki myös ärsyttää kuuntelukokemusta, Jonsu
sanoo ja lisää, että haluaisi joskus tehdä elokuvan ja
elokuvamusiikkia.
Ei pelkkää särökitaraa
Yhtyeen kolmannen levyn soundiin on osaltaan vaikuttanut
luonnollisesti tuottaja Erno Laitinen.
- Kolmas levy oli vielä enemmän studiolevy kuin toka. Tokalla levyllä oli aika paljon pianoa ja jousia ja kuvittelin, että kolmannesta levystä tulee hirveen luomu levy, mutta puolessa vuodessa ihmismieli muuttuu hirveesti, eikä huvittanut tehdä enää akustista.
Jonsu mainitsee, että rumpali ja
kitaristi heitettiin välillä studiosta ulos.
- Oli yllättävä piirre mun elämässä, että aloin kaivata joihinkin biiseihin konerumpuja. Alkoi tuntua tosi ärsyttävältä, että kaikki täytetään ja joka hemmetin kertsissä on vähintään kahdeksan särökitaraa. Lähdettiin tällä levyllä niin, että riisuttiin biisit ihan tyhjiksi ja mietittiin, että mitä siihen tarvitaan. Tultiin siihen tulokseen, että parin biisiin ei haluttu edes kitaraa. Niihin tuli paljon enemmän avaruutta ja oikea tunnelma löytyikin ihan eri asioista kuin yleensä, kun turvautuu tiettyihin ratkaisuihin, joihin on tottunut.
Indicalla ei ole soundillisia
rajoja, vaan äänimaailmassa voidaan käyttää hyväksi mitä tahansa.
- Se on täyttä humpuukia, että biisien pitäis olla soundeiltaan samantyyppisiä. Suurin osa levyistä, joita kuuntelen, on harmittavan tasaisia. Esimerkiksi Helmet on ihan eri maailmasta kuin eka biisi, mutta mua se ei häiritse. Biisit albumilla on tietyn ajanjakson sisällä tapahtuneita tunnetiloja ja ajatuksia. Ihminenhän muuttuu vuorokauden ja hetken mukaan hirveesti. Musta tuntuu monesti, että herään eri ihmisen aivoista ja päivälläkin ne vaihtuu samalla tavalla. En mä koe, että biisien pitäis soundien puolesta olla mitenkään yhtenäisiä.
Helmet onkin mielenkiintoinen biisi, koska se toi allekirjoittaneelle välittömästi mieleen
David Lynchin ja Angelo Badalamentin kehittämät äänimaailmat.
- Ennen kuin alettiin tehdä tota biisiä, niin sanoin tuottajalle, että haluan noi napsutukset ja Twin Peaks -fiilistä. Napsutusta oli muuten äärimmäisen vaikea saada hyvänkuuloiseksi, Jonsu naurahtaa.
Antti Niemelä 19.04.2007
