Jani Wickholm



Jani Wickholm julkaisi juuri kolmannen albuminsa Yhden lauseen mies. Käväisin Helsingissä kuuntelemassa Jani Wickholmin aatoksia uudesta levystään, jolla mies näyttää todella taitojaan. Wickholm koosti levynsä lähes kokonaan yksin omassa studiossaan.
     - Viime vuoden helmi-maaliskuun vaihteessa tarjosin levy-yhtiölle ensimmäistä uutta biisiä. Sanoin niille tammikuussa neuvoitteluissa, että olen pistämässä kotopuolessa pystyyn studiota ja että ajan sitä vielä sisään, että saan lastentaudit pois. Soitin Hanhiniemelle (Pauli), että olisko sillä valmista sanoitusaihiota. Häneltä sain sitten sanoituksen ja Hanhiniemen sanoitukset nyt ei yleensä kyllä hirveen paskaa ole.
     Wickholm etsi pari viikkoa biisin punaista lankaa.
     - Tarjosin sitten Sony BMG:lle sitä mahdollisimman valmiina, mahdollisimman hyvin äänitettynä ja miksattuna, kävin sen masteroimassakin. He kehottivat jatkamaan ja sanoivat, että katsotaan myöhemmin levyn kokonaisuutta. Kun he tulivat kesäkuussa käymään, niin päätettiin, että tehdään koko levy täällä. Se oli mulle suuri helpotus, että studio on lähellä kotia, 18 kilometrin päässä. Aamulla pystyi aina heräämisen jälkeen lähteä tekemään kaikessa rauhassa.
     Jani tuotti levyn itse alusta loppuun saakka ja soitti kaikki instrumentit lukuun ottamatta vierailevia soittajia. Miksauksen suoritti kuitenkin Jyrki Tuovinen. Oma tuotanto aiheutti väistämättä ylimääräisiä paineita.
     - Olihan siinä aika kovat paineet, mutta otin sen haasteen, että joko se tehdään hyvin tai sitten ei tehdä ollenkaan. Nimittäin jos tulee huonoa jälkeä, niin voi olla varma, ettei tarvi enää seuraavaa tehdä, Jani naurahtaa.



Enemmän omia biisejä

Tällä kertaa Jani sai toteuttaa itseään enemmän myös sävellyksien osalta.
     - Levyllä on viisi kokonaan mun säveltämää biisiä, mutta sanoituksia en ole tehnyt yhteenkään. Jätin sen tarkoituksella kynämiehille, kun muutenkin oli kädet täynnä töitä.
     Täysin omien biisien lisäksi Wickholm sävelsi yhdessä materiaalia Edu Kettusen ja Pauli Hanhiniemen kanssa.
     - Kun menet kuitenkin on Edun kanssa tehty biisi. Tein alunperin itse ton biisin ja se toimi instrumentaalisena helvetin hyvin, mutta kun laitoin sanoja melodian päälle, niin sehän ei toiminut ollenkaan. Olin aika umpikujassa sen kanssa, mutta soitin sitten Edulle, että onko duunipulaa, jos voisi auttaa. Halusin uuden lähestymiskulman sanoille ja melodialle. Melodia käännettiin ihan totaalisesti uusiksi ja siten mä sain tuoreen näkökulman siihen, ite en päässyt eroon siitä vanhasta. Toinen on Unelmat-biisi, joka oli melodiaa vailla ja pyysin Paulia tekemään sanat siihen biisiin. Pauli teki jonkunasteisen suuntaa-antavan melodian, jota mä vielä muuntelin.
     Vaikka Jani ei sanoituksia rustannutkaan, hän antoi selkeitä suuntaviivoja aiheisiin.
     - Talvi hyytyy, aika jää -biisin sanoittajalle Kirsi Kontiolle selitin mun lapsuudenmuistoja ja hän tajusi heti, että missä mennään. Kuu-biisin osalta kerroin Hanhiniemelle asiakokonaisuuden, että mitä siinä käsitellään. Pauli on ollut meikäläiselle jonkinasteinen jumala joskus, niin yhteistyö on ollut erittäin nautinnollista. Mielenkiintoisia sanoituksia ja maanläheinen lähestymiskulma. Niistä olen diggaillut ja ei se voi olla kuulumatta mun levyllä, Jani kehuu.



Kuulijaryhmä pysynyt laajana

Albumi vie Wickholmia hitusen verran pois iskelmällisyydestä kohti rokimpaa materiaalia.
     - Mä sain yllättävän vapaat kädet, kun tein sovituksia. Ei ollut ketään sanomassa, että ei näin. Ajattelin, että mieluummin vedän vähän härskiyden rajamaille, mieluummin liian paljon kuin liian vähän. Halusin kunnioittaa biisien punaisia lankoja, mistä se biisi aina kertoo. Ei niitä tarvitse todellakaan sovittaa turvoksiinkaan. Jotkut biisithän toimii niin, että mitä vähemmän tavaraa, niin sitä paremmin toimii. Levy on rouheempi ja kunnioittaa siten vähän enemmän omaa soitannollista taustaa.
     Wickholm ei halua moittia aiempia levyjään, mutta uusi suuntaus on enemmän miehen mieleen.
     - Jengi on odottanut ainakin jonkin verran railakkaampaa tavaraa, jollaista ne esimerkiksi oppi kuulemaan Idols-formaatin kautta. Keikoilla soitettaessa biiseihin tuli kuitenkin aina sellaista live-energiaa. Ne alkoi elää. Meillä on ollut tosi laaja alue, jossa ollaan voitu soittaa ja jengi on ollut tosi tyytyväistä. Lukemattomia kertoja esimerkiksi viime vuonna, kun jengi on kuunnellut kahta edellistä levyä, niin he ovat tulleet sanomaan keikan jälkeen, että täähän oli paljon parempaa kuin levyllä. Mua alkoi oikeesti häiritä se asia, että jengi ilmeisesti ihan oikeesti haluaa radikaalimpaa sovituspohjaa ja enemmän dynamiikkaa ja nuorekkuutta. Ja kun kerran minä itsekin, niin mikäpä siinä. Kuitenkaan ilman noita parin levyn hyviä biisejä, mekään ei tehtäis tätä haastattelua tässä. Soundimaailma pitkälti pohjautuu siihen, että millaisen mä haluaisin fiiliksen olevan, kun siinä on 300-400 ihmistä tullut baariin katsomaan ja pitämään hauskaa.
     Vaikka Jani Wickholmin artistikuva on neutralisoitunut pois Idols-Janista, niin kuulijaryhmä on pysynyt laajana.
     - Mulla on yllättävän paljon alle 18-vuotiaita faneja. Mä tiedän perheitä, joissa puolitoista vuotias lapsi diggailee ja laulaa meikäläisen biisejä läpi. Meillä on kyllä ollut liian vähän k18-keikkaa. Pääasiassa kohderyhmä on 25 - 45 -vuotiaissa, mutta on paljon sitä vanhempia ja nuorempia kuuntelijoita. Onhan se neutralisoitunut Idolsin jälkeen, enää ei ole semmoista vimmaa, että kumpi on parempi Tuisku vai Wickholm, vaikka ollaan artisteina ihan erilaisia. Kumpikin tekee ihan omalla tavallaan.



Yhden lauseen mies

Talvi hyytyy, aika jää on levyllä erityisesti sellainen biisi, joka nousee esille.
     - 50-luvun Kangasalan urkutehtaan harmooni, viulu ja nauhaton basso, ei muuta. Toimi sinänsä aika jees. Mietin rytmisiä elementtejä, mutta tulin siihen lopputulokseen, että toi biisi toimii paremmin ilman niitä. Tein sitä biisiä alunperin akustisella kitaralla, että se toimii trubaduurina helvetin hyvin, mutta rupesin miettimään, että onko toi akkari ihan oikea juttu tähän.
     Wickholm mietti erilaisia vaihtoehtoja ja treenasi biisiä pianolla, mutta biisi alkoi lopulta hahmottua, kun hän teki vaihtokaupan yhtyeensä kosketinsoittajan kanssa.
     - Mä annoin vanhan puukiukaan hänelle, niin hän antoi Kangasalan urkutehtaan harmoonin 50-luvulta, ja on ihan kuin pakasta revitty. Tiesin, että hänen vaimo soittaa ihan törkeen hyvin viulua, että kokeillaan sitä. Että tule soittamaan harmoonia ja pyydetään Sannaa soittamaan viulua. Siinä on tarkoituksena olla mahdollisimman seisahtunut fiilis siinä arrissa. Vastakohta sille, mitä sanoissa sanotaan. Ihminen toivoo, että vois aina olla nuori, olla aina lapsi, ei halua esimerkiksi tietää omien isovanhempiensa ikää. Kun sen iän kuulee, niin sitä on ihan että ei helvetti, aikahan juoksee. Sen takia halusin pitää ton biisin sellaisena.
     Tunteita herättänee myös levyn nimi ja kannessa komeileva kuva.
     - Levy-yhtiön kanssa mietittiin albumin nimeä. Levy-yhtiö oli miettinyt pitkät pätkät ja ne oli päätyneet biisin nimeen Yhden lauseen mies, joka sopis heidän mielestään levynkin nimeksi. Se on jopa perverssi, kun katsoo samalla levyn kansikuvaa. Sanoin Jannelle, en pysty allekirjoittamaan sitä, jos tulee kysymyksiä, että olenko yhden lauseen mies. Semmosia hetkiä tulee kyllä elämässä, että toivois olevansa yhden lauseen mies. Jos kaikki asiat vois selvittää yhdellä lauseella ja asiat olis sillä kunnossa. Se on sinänsä jo vitsi, kun miettii nimeä ja levynkantta, Jani naureskelee.
     Kolmas albumi saa miehen mietteliääksi.
     - Se on ehdottoman tärkeä. Vielä en tiedä jatkosta, mutta olettaisin, että jatkoa tulis, koska yhteistyö on ollut mielekästä, Jani toivoo ja kehaisee levy-yhtiön Janne Halmkronaa.
     - Keikoista kuitenkin se leipä revitään, niin se on ollut ja tulee olemaan.

Antti Niemelä 22.02.2007

| Arvostelut |

21.08.08Ranta-ahon valotalbumi7AK
25.04.08Kaverisingle8AK
02.05.07Jukeboksin runoilijasingle7AK
16.02.07Yhden lauseen miesalbumi9AK
17.01.07Kuusingle8AK
15.01.06Alumiinitähdetalbumi7AN
17.08.05Alumiinitähdetsingle3AN
13.09.04Kaikki muuttuualbumi5AN
20.08.04Kaikki muuttuusingle6AN
05.07.04Hukunsingle5AN

| Haastattelut |

22.02.2007

| Kotisivut |

www.janiwickholm.fi

| Uutiset |

12.12.2006 / Jani Wickholm ja Yhden lauseen mies

Haku sivustosta

Kolahtaako?


Tea: C´mon C´mon

KYLLÄ    EI

Katso musiikkivideo täällä.

Musiikkiuutiset

Viihdeuutiset

BB-uutiset

Haastattelut

Albumiarvostelut

Singlearvostelut

Foorumi

Lukijan sana

!!!!!!! SCOOTER - WEEKEND !!!!!!!

lähetä oma viestisi

Power Play by Pajunkisu

4 Clubbers feat. Silvy - Time (The Hitmen Remix Edit)
Sylver - The One
Shakira - No
David Guetta - Love Is Gone (Radio Edit)
Rooster - Home
Milk Inc - Remember
ATB - Let You Go
Three Days Grace - Pain
Kane - Something To Say

rss-syöte

Add to Google

Add to Netvibes


|| ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2008 || info@findance.com