Waltari julkaisee 28. helmikuuta uuden albuminsa Release Date, joka
vie pitkänlinjan kotimaista yhtyettä jälleen uuteen suuntaan.
Matkasin Helsinkiin tapaamaan yhtyeen keulahahmoa Kärtsy Hatakkaa, joka
juhlistaa tulevaa levyä uudella, komealla parrallaan.
- Tää on ihan suunniteltu juttu, en oo koskaan tykännyt parrasta. Tavallaan halusin astua omien kenkieni ulkopuolelle
ja toisaalta tää on myös statement siihen suuntaan, että me ei haluta tässä vaiheessa enää olla pelkästään 12-v tytöille tarkoitettu
orkesteri. Parran takana on paljon tällaista filosofista ajatusta, että ei ole pelkästään "päätinpä kasvattaa kesäparran hehe",
vaan nimenomaan sitä, että uusi levymme on huomattavasti monimutkaisempaa rytmisesti, jollain tavalla progempaa, ja sitten
peräänkuulutetaan henkisessä mielessä tän levyn osalta aistien varassa liikkuvaa puhtautta eli oikeanlaista eläimellisyyttä.
Halutaan olla vähän kuin 3000-luvun apinoita.
- Musiikkiin pitäis palauttaa sellainen intuitiivinen työskentelytapa, mun mielestä
bändit laskelmoi jo treenikämpällä ennen ekan demon tekoa. Sellainen on vaarassa tappaa oikean rock'n'rollin. Rock-musiikki
kun kuitenkin perustuu siihen vapauteen. Siitä tämä parta, Kärtsy naurahtaa pitkän sepustuksensa päätteeksi.
Cityshamaani esittelee progempaa Waltaria
Release Date -albumin biisilistaa tarkastellessa silmään pistää erityisesti
yli puoli tuntia pitkä Cityshamaani. Kärtsyn mielestä levyn suurin paino onkin
asetettu nimenomaan uudenlaista progempaa Waltaria esittelevään teokseen.
- Se on oikein kunnon eepos. Meillä oli sellainen idea, että tehdään yksi
20-minuuttinen biisi, mutta se venähti 35 minuuttiin, Kärtsy nauraa.
- Käytännössähän
levyn painopiste on tuossa Cityshamaanissa, joka on aika silkkaa progea.
Siinä mennään aivan fiiliksillä ja siinä vaihtuu tyylit yllättäen. Toi levy on Cityshamaani
plus muutama lyhyt biisi.
Cityshamaani on hieman hankalampi tapaus
keikoilla soitettavaksi, mutta Kärtsy lupailee sitäkin kuultavaksi
ainakin jossain muodossa.
- Jollain Suomen keikalla vedetään se ehkä kokonaan, mutta normaalikeikalla vedetään varmaan pätkiä siitä.
Tehdään siitä oma live-kokonaisuus ja se on ehkä samalla potpuri, jossa pistetään vanhoja biisejä sekaan.
Albumin perusrakenteen lisäksi mukana on bonus-raidan ominaisuudessa
Spokebone, jossa vierailee itse Värttinä.
- Se on biisi, joka tuli mukaan ihan loppumetreillä. Tuli yhtäkkiä fiilis,
että haluaa tehdä taas sellaisen So Fine -tyyppisen biisin. Angelit oli tauolla, niin
otettiin sitten Värttinä. Se on vierailijabiisi, jossa on Värttinän lisäksi
Amorphiksen Tomi Joutsen ja Suburban Triben Ville Tuomi.
Levykokonaisuus oli jo muodostunut ja tuo ei sillä tavalla kuulu joukkoon, niin se on bonus-biisinä.
Waltarin MySpace-sivulla kuultavana oleva Wish I Could Heal
esitteli jo Kärtsyn aiempaa hivenen rankempaa äänenkäyttöä.
- Toihan on levyn pehmeimpiä biisejä. Vuosia kestäneestä dance/tekno-huumasta herättyäni tavallaan
palasin aika vahvasti noihin numetal-juttuihin kuten Korniin. Mike Patton -tyyppinen laulutyyli
on taas aika in. Sehän on se koulukunta, jota mä nyt selkeesti edustan.
Waltari on uransa aikana seikkaillut lähestulkoon
eurodancesta death metaliin. Suomesta ei vastaavaa löydä.
- En mä usko, että maailmassakaan on hirveen monta, ainakaan sellaista, jotka luokitellaan rockin alle.
Proge on nyt uusi tulokas ja proge on muutenkin nostamassa päätään.
Ei tää mitään King Crimsoniakaan ole, on se ihan 2000-luvun musaa, mutta pistetty proge-muotoon.
Levy-yhtiökuviot rasitteena
Waltari on palannut jälleen tuttuun julkaisutahtiinsa, levyjä putoilee noin kerran vuodessa.
Tähän vaadittiin kuitenkin hieman pidempi tauko, joka elettiin ennen Rare Species -albumia.
- Pieni akkujen lataaminen oli välttämättömyys siinä vaiheessa, oltiin tehty 15 vuotta putkeen ainakin
allekirjoittaneen osalta täyspäiväsesti. Alkoi oleen jo henkisesti tukossa. Piti vähän istua alas ja katsoa
miltä maailma ympärillä näyttää, ettei ihan vajoa niihin omiin syövereihinsä, Kärtsy
kertoo ja mainitsee ihanteelliseksi julkaisuväliksi noin 15 kuukautta.
Levy-yhtiöt ovat kuitenkin vaihtuneet hieman liiankin
tiuhaan tahtiin.
- Ennen ja jälkeen tauon oli ongelmia, oli vaikea löytää oikeaa kotia. Tajuttiin 90-luvun lopussa, että
major-lafka ei välttämättä ole meidän kaltaiselle vaihtoehtomusiikille paras sekä poliittisesti että musiikillisesti,
vaikka EMI olisi halunnutkin pitää meidät. Mainstream-bändit osaa hyödyntää paremmin tuollaisen kanavan.
EMI:n jälkeen tie vei Saksan Edelille.
- Ne nappas meidät hyvillä ennakoilla ja isoilla puheilla. Sehän oli dance-levy-yhtiö alunperin
ja niillä oli Scooteria ja tämmösiä. Ne oli kokeilemassa rock-osastoa, mutta levypromootio Euroopassa
meni ihan pipariksi ja sittenhän ne lopetti jo heti alkuunsa sen rock-osastonsa. Se ei ilmeisesti toiminut oikein millään bändillä, Kärtsy
harmittelee.
Huono onni vainosi yhtyettä myös Rare Species -albumin tiimoilta.
- Rare Speciesin kanssa meillä oli jakelusopimus Skandinaviaan MNW:n kanssa, sen piti hoitaa saksankielistä
aluetta lukuun ottamatta muuta Eurooppaa. Oltiin menty studioon tekemään levyä, niin tulikin lafkalta, että sori me
ollaan bankrupt. Pitkän linjan independent-lafka, jonka ei ikinä olisi uskonut menevän konkurssiin. Viime metreillä
ne oli kuitenkin jostain syystä halunnut sainata meidät. Ennakot jäi saamatta, eikä tiedetty, mitä tehdä. Studion
porukalla oli kuitenkin pieni paja, joka pisti sen ulos Suomessa.
Levy-yhtiörumba on rasittanut Waltarin tietä vuosien varrella.
- Kyllähän se rasittaa ja erityisesti hidastaa, että eihän se
meidän taukokaan pitänyt niin pitkäksi venyä. MNW- ja
muiden sekoilujen takia se venyi kolmeen vuoteen, vaikka alunperin piti olla vaan vuosi. Rare Species -matskuhan
oli ilmestyessään jo todella vanhaa. Koska ollaan rehellisiä musantekijöitä, niin halutaan, että
meille puhutaan niinkuin asiat ovat kuin että yritetään selittää jotain puutaheinää, joka ei johda yhtään mihinkään.
Sen takia ollaan tän vuosituhannen puolella päädytty takaisin näihin independent-lafkoihin, koska suora kontakti
niihin toimii selkeämmin.
Blood Sample -albumin ja tulevan levyn Suomessa julkaiseva Bluelight Records on
kuitenkin ollut Kärtsylle mieleen ja kaikki näyttää valoisalta.
- Bluelightiin ollaan nyt oltu tosi tyytyväisiä, että ne tekee hommat tosi selkeesti. Se on just se, mistä tykkään, että
ne ei puhu liikaa, mutta pitää sanoistaan kiinni, Kärtsy kehaisee.
Haikailua vinyylin perään
Kärtsy toivottaa tervetulleeksi uudet levitysmuodot Internetissä.
- Makee juttuhan se on, en ole ikinä ollut mikään cd-formaatin ylistäjä. Mä tavallaan
diggaan mp3:sista ja sitten vinyyleistä enemmän. En ihmettele, että
cd-ala on kriisissä, koska se on formaattina niin tylsä, vähän kuin vanha c-kasetti. Se yritti viedä vinyylin statuksen, mutta koko
esti sen. CD:ssä ei ole sellaista rituaalia kuin vinyylien soittamisessa.
Samalla kuitenkin albumikokonaisuuksien merkitys vähenee.
- Mennään takaisin vähän 50-luvun meininkiin, että bändiltä ladataan vain yksi biisi.
Levykokonaisuus menettää merkityksensä, mutta ehkä siinä aukeaa taas jotain uusia juttuja. Ei hyvä musiikki formaatin
muuttumisen takia miksikään muutu, Kärtsy pohtii.
Waltarin lisäksi Kärtsy Hatakka vaikuttaa parhaillaan myös
WAX - Real Time Orchestra -yhtyeessä, jonka alkuperäinen tarkoitus oli coveroida
vanhoja house- ja dance-klassikoita.
- Nyt ollaan alettu tehdä omia biisejäkin. Toinen sinkku on työn alla ja se on meidän oma biisi. Mennään
vähän erilaisille reiteille sen kanssa, halutaan tehdä pesäeroa sen ja Waltarin soundin kanssa, Kärtsy mainitsee ja
väläyttää suunnitelmaa tehdä yhteistyötä 22-Pistepirkon kanssa.
WAX - Real Time Orchestra tuli Kärtsyn mielestä tavallaan
hänen kaksi sinkkua julkaisseen dance-sooloprojektinsa K2:n tilalle.
- Diggailen tehdä enemmän porukan kanssa.
Antti Niemelä 13.02.2007
