Elviira



Sädehtivä Elviira on ehdottomasti yksi syksyn mielenkiintoisimmista tulokkaista. Tapasin viehättävän neitosen Helsingissä ja olimme niin hauskoissa tunnelmissa, että itse haastattelua ei ollut syntyä lainkaan. Lopulta kuitenkin vakavoiduimme ja pistimme Elviiran alku-uran juttumuotoon.
     Elviira aloitti pianonsoittamisen jo kolmevuotiaana.
     - Myöhemmin kävin soittotunneilla musiikkiopistossa, mutta lopetin ne 12-vuotiaana. Laulaminen tuli enemmän kuvioihin sitten sen jälkeen.
     Elviira on pääasiassa tehnyt musiikkia itsekseen, mutta bändivirityksiäkin hänellä on ollut.
     - Mitään pitkäaikaisempia bändejä ei kuitenkaan ole ollut, koska ei ollut sentyyppisiä ihmisiä siellä päin, mistä olen kotoisin. Kaikki soittotaitoiset tyypit oli jätkiä ja ne halus soittaa vähän raskaampaa, Elviira hymyilee.

Elviiraa kypsyteltiin

Elviiran levy-yhtiönä toimii Sony BMG, mutta sopimus rustattiin jo ennen Sony Musicin ja BMG:n fuusiota.
     - Jani Jalonen oli tuotantopäällikkönä Sony Musicilla ja kolmisen vuotta sitten Jani sai demoni käsiinsä ja innostu siitä kovasti, vaikka se demo oli ihan karseenlaatuinen, jossa oli vain pianoa ja laulu.
     Vuosien vieriessä Elviiran mielessä kajahti lievää epätoivoakin.
     - Aluksi innostui kauheesti, että tästä tulee hienoa ja sitten tajus aika nopeesti, että tässä kestääkin aika kauan. Esituotettiin ja demoteltiin biisejä Jukka Immosen kanssa. Mulla oli biisejä, mutta haettiin oikeanlaisia sovituksia. Sitten tuli fuusiohässäkkä, joka viivytti asioita entisestään.
     Linjan hakemisessa kesti kauan ja oli aikojakin, jolloin ei tehty mitään, vaan asioiden annettin kypsyä omassa rauhassa.
     - Tuli vähän semmonen kriisi, ettei se ookaan niin yksinkertaista, että mennään studioon ja nauhotetaan biisit ja ne kuulostaa hyvältä. Sovituksia piti rakennella ja miettiä soundia ja henkeä.



Martti Salminen loksautti palaset

Jukka Immosen sekä Anssi ja Ville Kelan kanssa tehdyt demot eivät vielä viimeistelleet Elviiran tyyliä, mutta Sony BMG:n tuotantopäällikkö Janne Halmkronan kautta kuvioihin tullut Martti Salminen toi projektiin uutta näkökulmaa.
     - Janne ja Mara on soittaneet yhdessä CMX:ssä (Salminen soitti aikoinaan yhtyeessä koskettimia). Kaksi vuotta oli ollut mietiskelyä ja suunnittelua, mutta Maran kanssa lähestyttiin sitten ihan uudelta kantilta.
     Elviira soitti biisejään treenikämpällä Salmisen ja Hannu Pikkaraisen kanssa, mikä loksautti palaset paikoilleen.
     - Oli hyvä, että tuottaja oli mukana myös soittamassa, Elviira tuumii.
     Jo valmista Uudet vaatteet -albumia on kaavailtu julkaistavaksi ensi vuoden alussa ja sitä on jo alustettu samannimisellä singlellä. Vaikka aikaa on kulunut odotellessa, niin tyttö on ottanut siitä kaiken irti.
     - On tullut hiottua tekstinkirjoitustyyliä ja on soittanut tietysti enemmän ja enemmän. Ammattimuusikoiden kanssa työskennellessä itsekin kyllä petraa, Elviira iloitsee.
     Nyt ei auta kuin jäädä odottelemaan lisää Elviiran mainiota pianopoppia, mutta tässä vaiheessa kannattaa tutustua biiseihin hänen MySpace-sivullaan osoitteessa www.myspace.com/elviiramusic.

Antti Niemelä 23.10.2006

Jaa tämä haastattelu Facebookissa

| Arvostelut |

08.05.07Pelkosingle9AN
13.02.07Uudet vaatteetalbumi10AN
12.01.07Enkelisingle8AN
01.09.06Uudet vaatteetsingle8AN

| Haastattelut |

20.02.2007 // 23.10.2006

| Kotisivut |

www.elviira.net

| Uutiset |

05.04.2007 / Elviira-kilpailun voittajat

13.02.2007 / Elviira vierailee Hanna Marshin klubilla

10.09.2006 / Elviira avasi kotisivunsa

01.09.2006 / Elviiran Uudet vaatteet

Kolahtaako?


Inna - Sun Is Up

KYLLÄ    EI

Katso musiikkivideo täällä.

Elokuvat / tv

Viihde

Big Brother

Musiikki

Ensi-illassa

Singlet

Albumit

Haastattelut

Pelit

Haku sivustosta


rss-syöte

Add to Google
|| ISSN 1458-428X || Copyright Findance.com 1998 - 2010 || info@findance.com