Kalle Ahola julkaisi hiljattain kolmannen sooloalbuminsa
Huonoa seuraa. Matkasin Helsinkiin tapaamaan Kallea, jonka
kanssa sivuttiin aluksi kehumaani
Kadun aurinkoiselle puolelle -albumia.
- Se oli sellainen sunnuntai-iltapäivän
levy. Tosi iisiä kamaa, lauloin kaikki biisit lähellä mikrofonia
melkein kuiskaten. Sehän tehtiin aika pitkälti samojen tyyppien kanssa
kuin eka soololevy. Ekan soololevyn osalta tehtyjen keikkojen jälkeen
jäi maku, että sillä kokoonpanolla voisi tehdä vielä paremman levyn.
Edellisellä levyllä oli pitkältä aikaväliltä biisejä, joita ei halunnut
laittaa Donkkari-levylle.
Huonoa seuraa -albumin biisit
taas olivat syntyneet viimeisen vuoden aikana.
- Paikoilleen, Kaupungin kahdet kasvot
ja Auringonkukat syntyi viime kesänä, syksyllä suurin osa lopuista
ja vielä ennen kevään studiosessioita Ahmatti ja Kävelen vaan.
Kaksi hirveen erilaista levyjä ja se on tosi hieno asia. Seuraava
levy tulee taas olemaan ihan erilainen, Kalle ennakoi.
Ympyrä sulkeutui Karmilan kanssa
Mikko Karmila on ollut
tärkeä mies Aholan uran aikana.
- Karmilan Mikkohan
tuotti ekan Donkkari-levyn vuonna 91, se on ollut
siitä lähtien mukana äänittäjänä ja miksaajana ja joitakin
biisejä tuottanutkin. Se on sellainen kaveri, jolle on soitettu
aina, jos joku on mennyt pieleen. Esimerkiksi pyydetty miksaamaan
kaksi biisiä nopeasti juuri ennen masterointia
ja aina on tullut hyvää aikaan, Kalle kehuu.
Kalle oli jo etukäteen kysynyt
Karmilalta, että olisiko hän valmis tuottamaan kokonaisen albumin.
- Joulukuussa tehtiin demo
ja kiikutin sitten sille sen ja Karmila diggas biiseistä.
Juteltiin yhdessä, että mitä ollaan tekemässä ja palaveerattiin
levy-yhtiön kanssa.
Kalle uskoi pystyvänsä Karmilan
myötä käyttämään yhtyeensä kaiken potentiaalin.
- Meillä on perus-rock-kombo
ja Arttu Takalo koskettimissa
ja jousisovituksien tekijänä. Haluttiin sellainen levy, jossa on ilmaa
ja särmää, mutta käytetään kaikki potentiaali, jota bändissä on.
Että pystytään tekemään suureellisempiakin biisejä kuten
Auringonkukat, En koskaan ja Minä päivänä tahansa.
Niissä Mikko on parhaimmillaan, että se saa biisin hengittämään, vaikka
olis paljonkin kamaa, Kalle tuumii.
- Oli hyvä lähtökohta, että Timosen Marko
oli tehnyt Mikon
kanssa Ismo Alanko Säätiön levyn. Karmila kun tykkäs
hänestä rumpalina. Markohan soitti ihan hirveen kasan kaikenlaisia
hilavitkuttimia sinne, mutta
Karmila uskalsi kans miksausvaiheessa riisua niitä aika paljon, Kalle
kehuu ja mainitsee esimerkkinä U2:n Popin -singlebiisit, jotka
oli hänen mielestään miksattu paremmin myöhemmin julkaistuun kokoelmaan.
Kallen mielestä kaikkia levyjä tehdessä pitäisi olla
mukana samaa innostusta kuin ensilevyä tehdessä.
- Mutta samalla lopullisuus, että
se saattaakin olla vika levy. Kaikki levyt pitäis tehdä
kuin se olis eka ja vika levy. Tässä ympyrä sulkeutuu
siinä mielessä, kun Karmilan Mikko on mukana.
Biisit syntyvät spontaanisti
Kalle Aholan faneissa on luonnollisesti valtaosa
Don Huonot -juurisia kuuntelijoita. Fanien keskuudessa
varmasti toivottiinkin rokkaavampaa levyä, jollainen
uudesta albumista tulikin. Kalle ei kuitenkaan tietoisesti
suunnannut rankempiin kuvioihin.
- Musiikkia ei voi tehdä mun mielestä kuin sillä tavalla, että
tekee sitä musiikkia, mitä päässä soi. Olis outo lähtökohta, että
lähtis tekemään johonkin suuntaan, eikä olis rehellinen omille
mieltymyksilleen. Sillon kadottaa kaiken, mikä voi koskettaa ihmisiä.
Levy tehdään ensijaisesti periaatteessa itselle, mutta sitten
julkaistaan jengille. Pohtii jossain kohdin levysessioissa aina, että
mitä annettavaa jollain kappaleella aina on. Jokaisen biisin pitäis
tietyllä tapaa olla kunnianosoitus elämälle, että on hengissä ja pystyy
tekemään musiikkia ja sen pitäis antaa ihmisille voimaa arkeen.
Musiikin teko on pohjimmiltaan myös yhteiskunnallista toimintaa, että
sen pitäis antaa ihmisille niin paljon voimaa arkeen, että ne
ehtii miettiä muutakin kuin omia asioitaan. Tän ikäisenä on ollut
pakko miettiä sitäkin, että mikä sen musiikin tekemisen pointti on.
Kalle kuvailee biisientekoa hyvin spontaaniksi
ja jopa pyhäksi hetkeksi.
- Se on sellaista joogan, kukkoilun ja oksentamisen välimuotoa.
Biisejä ei tule koskaan tehtyä laskelmoidusti, että nyt
tehdään tänsuuntaista. Olishan Kadun aurinkoiselle puolelle
-levynkin biisit voinut sovittaa eri tavalla. Sovittamisellahan
biisejä voi viedä mihin suuntaan tahansa. Se oli itsestäänselvää,
että halusin rock-levyn ja -soundin, että se toimii
kahdentoista aikaan yöllä rock-baarissa ja siinä nimenomaan Karmila on hyvä.
Aamuiset pyörämatkat studiolle
Kalle teki tällä kertaa biisit aina valmiiksi ennen
treenikämpälle viemistä.
- Biisejä tuli paljon ja tätä levyä leimas
sellainen suuri motivaatio, että halusin alusta lähtien, että kaikki menee
sillä tavalla kuin kaikki levyt pitäis tehdä mun mielestä. Tykkään
siitä, että on yhtenäinen studiosessio, nyt tehtiin huhti- ja toukokuu
melkein päivittäin työtä. Koska biisit ja sovitukset oli valmiit
ja oltiin treenattu ne bändin kanssa valmiiksi, siksi pystyttiin
tekemään näin kiinteessä ajassa. Keskityttiin vaan hienosäätöön
ja fiiliksen hakemiseen. Miksaamiseen käytettiin paljon aikaa.
Laulujen taltioinnissa aikaa ei mennyt siihen, että laulaisin
kahta biisiä kokonaisen päivän, vaan voitiin ottaa vaan muutama otto.
Sanat muistin ulkoa ja biisit oli niin selkärangassa, piti vaan
saada hyvä fiilis.
Kalle ottaa esille, että toisaalta
silläkin tavalla on vuosien aikana syntynyt helmiä, että studion mennessä
kaikki ei ole valmista.
- Oon raapustanut sanat edellisenä yönä ennen
studioon menoa, Kalle naurahtaa.
Levy työstettiin Finnvoxin Pitäjänmäen
studiolla.
- Oli makeeta polkea aina joka
aamu studioille huhtikuussa. Kuvittelis, että huhtikuussa
ei olis enää niin lunta, mutta käytännössä kannoin
fillarin joka viikko Talin golf-kentän yli lumihangessa.
Sitten kun sessiot oli toukokuun lopussa valmiit, niin
oli hienoa, kun oli tavallaan kokenut joka aamu konkreettisesti
fillarimatkallaan kesän tulon. Samaan aikaan, kun talvi oli muuttunut
kesäksi, niin oli saanut levyn valmiiksi. Oli hyvää akkujen latausta, kun
poljin 45 minuuttia ja kuuntelin aina jonkun levyn. Aina kuuntelin
eri lempiartistin levyn ja mietin, että mikä siinä on pointti.
Se toi hyvän lisäboostauksen työpäivään.
Kuvauksia lämpimässä
Huonoa seuraa -kansilehtisen kuvat
otettiin Barcelonassa.
- Otettiin levyn kannen kuvat vuosi
sitten syyskuussa, kun olin lomalla Barcelonassa.
Pyykön Matti, valokuvaaja, harrastaa sukelluskalastusta, se oli menossa
Meksikoon skaboihin ja lensi Barcelonan kautta. Se jäi Barcelonaan muutamaksi
yöksi ja otti kuvia levyn kanteen. Oli hyvät fotosessiot, Matin
kaverilta Raul de Diosilta saatiin vielä taidekuvitusta ja Olga Ahonen
teki niistä mageen sydeemin, Kalle kehaisee.
Levy-yhtiö oli tyytyväinen kuviin ja ehdotti
videon kuvausta samassa paikassa.
- Kuvattiin ja yllätettiin
levy-yhtiö tekemällä vielä toinenkin video (Kävelen vaan).
Tehtiin 16 tuntia, nukuttiin 6 tuntia ja jatkettiin 12 tuntia. Oli
aikamoista haipakkaa ja hiki lensi, mutta oli pieni kuvausryhmä ja
oli aikamoista huumorinheittoa koko kolme päivää, kun siellä oltiin.
Olin havainnut levyn kiitosteksteistä
viittauksen Mika Waltariin ja kysäisin vielä lopuksi, että
miten Waltari liittyy Huonoa seuraa -biisiin.
- Levyllä on paljon suoria viittauksia eri puolille, mutta
tossa tapauksessa kukaan ei olis koskaan huomannut sitä.
Kultakutri-novellihan kertoo huutolaistytön
surullisen tarinan ennen toista maailmansotaa Suomesta.
Tytöstä, joka ajetaan puoliväkisin pois kotoaan
ja se törmää aina huonompaan ja huonompaan seuraan, Kalle selventää.
Antti Niemelä 19.10.2006